Tein ehkä aamulla virheen. Menin lukemaan vanhaa blogiani, blogia jonka aloitin pääsiäisenä 2011. Selailin alkupään postauksia noin vuoden ajalta. Oli kaunis kevät, asuin Turussa suloisessa puutaloasunnossa, menin naimisiin silloisen elämäni rusinan kanssa, rakensin hypomaniassa(!) parvisängyn ja olin kaunis, nuori ja hoikka. Minulla oli kaksi koiraa, Huttunen ja Töppers sekä kissa-Mitja (joka on nykyään vanhempieni lempilemmikki). Voi kuinka haikea olo mulle tulikaan!
Olen asunut paluumuuttajana Joensuussa nyt neljättä vuotta. Minä olen x-määrä kiloja ylipainoinen, ruttuinen ja koko ajan lievästi masentunut. Loppuvuonna 2014 tuli avioero, pysyttiin ystävinä mutta ajauduttiin fyysisesti erilleen kun Hän muutti toiselle puolelle Suomea, jättäen vanhuuttaan neuroottisen ja erittäin ihmisriippuvaisen Huttusen minun riesakse…eikun hoiviini. Töppers muutti unelmiensa kotiin Uimaharjuun enoni kaveriksi, ja näen sitä silloin tällöin -monesti pääsee itku ikävästä.
Vaikuttaisi siltä että tuo vuosi 2011 olisi ollut juuri sitä parasta aikaa.
Mutta: nyt minulla on perusasiat kunnossa, toisin kuin silloin kun elin päiviäni tunnin kerrallaan onnellisena ja naiivina.
Listataanpa, sillä listat on kivoja:
1. Teen työkseni sitä mitä haluan, ja missä olen hyvä:
Minä tienaan sillä että saan piirtää, ja minähän rakastan piirtää. En ole siinä huippuparas, en esimerkiksi osaa piirtää realistisesti, mutta mulla on oma, erittäin oma tyyli. Huippufiilis varsinkin silloin kun asiakas kiittelee työstä. Lisäksi tämä kirjoittaminen on ’osa-aikatyötäni’/harrastus jota rakastan yli kaiken.
2. Elämänkumppani aka elämäni papu.
Eroni jälkeen koin etten voisi rakastua keneenkään. Mutta niin vain kävi. Tyyppi jonka olin tiennyt jo monta vuotta, muuttui kuin salamaniskusta maailman huiskeimmaksi mieheksi ja ihastuin kuin pikkulikka. Ihastus laajeni nopeasti rakkaudeksi, ja kohta ollaan taaperrettu 2 vuotta yhdessä.
3. Huttunen, Timo, Kerttu ja Piuha.
Lemmikkini ovat mulle äärimmäisen rakkaita. Huttusen kanssa on haasteellista elää, mutta aion tulevaisuudessa tehdä asialle jotain. Eli alan kouluttaa sitä. Olen jo ottanut selvää ongelmakoirakoulutuksesta ja miten se menee. Uskon että kun saan Huttusen toimimaan kuin normaali turre, rakkauteni sitä kohtaan vain kasvaa. Vielä kun saisin sen haaveilemani minipossun ja pari rottaa…
4. Bänditoiminta
Pari punk-bändiä ei riittänyt, perustin vielä tyttöyhtyeen joka esittää 80-luvun new wave –covereita joensuulaisittain. Osallistumme (eka ja vika keikka ehkä) Popkadun järjestämään katutähtikisaan heinäkuussa.
En halua mainetta tai julkisuutta, musiikki on minulle enemmänkin terapiaa ja sielunhoitoa.
 |
| LAGERLÖV |
5. Hyvä äitisuhde
Soitellaan joka päivä, vaikkei olisi asiaakaan –ollaan sit vaikka hiljaa. Olen jo luvannut asuttaa vanhan äitini peräkammariin kun hän alkaa dementoitua (sukuvika) ja pitää huolta siitä papusesta. Olen sen hänelle velkaa.
6. Terveyden vaaliminen
Mulla on lonkat kuin 80-vuotiaalla, tähän auttoi keväällä jooga mutta sitten tajusin ettei se oo mun laji. Olen vielä nuori, minun on pakko alkaa tehdä jotain terveyteni eteen. Siispä aloitan harrastamaan vesijuoksua, sauvakävelyä ja ristikoita. Terveyttä ja muistia edistäviä mummojuttuja siis. Avantouintikin on pop!
7. Selviytyminen päänupin kanssa
Kuten kerroin, mullapas onkin mielenterveysonkelmia jos jonkinmoisia. Miten voin itseäni auttaa? No, esimerkiksi jättämällä päihteet vähemmälle, on ehkä tärkeintä. Paristakin kaljasta tulee minimasis seuraavana päivänä –ei ole sen arvoista.
8. Kohtien 6 ja 7 yhdistäminen ja elämäntaparempan jatkaminen
Olen ketoosidieetillä laihtunut about kolme, neljä kiloa. Olo on kevyt ja virtaa riittää. Viime viikonloppuna annoin itseni syödä ja juoda miten lystään, sillä uskon että totaalikieltäytyminen ei pidemmän päälle kestä. Tulee niitä himomässykohtauksia.
9. Ystävät
Olen onnellinen ihanista ihmisistä ympärilläni, ja heitä on monia. Olen onnellinen että niin moni pitkäaikainen, samaa ikäluokkaa edustava ystävä lisääntyy eli saa vauvoja, mutta silti hieman haikeaa kun elämämme eriävät niin. Tietynlainen katkeruus omasta keskenmenosta nostaa päätä aina kun kuulen vauvauutisia, vaikka onnellinen olenkin heidän puolestaan!
Ystävät, tosiystävät pysyvät rinnalla vaikka tapahtuisi mitä. Siirappista, mutta totta!
10. Unelmointi
Pessimisti ei pety, eikös juu? No, minä jätin asioiden negatiivisen haihattelun ja lauseen ’ei koskaan kuitenkaan’ pois sanavarastostani jokunen aika sitten.
Ehkä minäkin saan sen lapsen joskus –jota en nyt edes tällä hetkellä kaipaa =vauvakuume ei vaivaa. Ehkäpä minusta tulee kirjailija niin kuin haaveilin jo lapsena. Ehkä saan elää rakastamani miehen kanssa kuolemaan saakka. Ja olisi huippua jos kuolemani jälkeen joku muistaa minut kivana tyyppinä.
Elämältä kaiken sain ja paistaa se aurinko sinnekin missä aurinko lettuja paistaa.
(tätä keksimääni elämänviisautta saa vapaasti käyttää, olkaa hyvä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti