tiistai 20. kesäkuuta 2017

Anarkistin DIY-tekstikuutiolamppu

Meinasin jo ostaa tämmöisen minilightboxin eli valotalulun johon saa vaihdettua haluamansa tekstin, juu nou silleen mielialan mukaan: Live Laugh Love ja Carpe Diem! Mutta sitten sattui niin että kuljin Joensuun synkillä kaduilla potkien mummoj..eikun kiviä ja huomasin yksinäisen kerrostalon rappukäytävä-lampunkuvun. Tiedättehän, sellaisen jossa on kadun numero ja rapun kirjain. Se parka oli hyljätty ja kovin likainen, ja ajattelin että what the heck, minä pelastan sen!

Kotona kylvetin pikkuisen ja pyyhin puhtaaksi fairylla, juttelin mukavia ja lohduttelin.

Eilen kävin *hiör hiör*, muuttoalemyynti-tilanteessa olevassa käsityöliikkeessä, Kätevässä Kädessä, jossa olikin kaikenlaista kivaa tarjouksessa. No, dc-fix ei ollut, mutta ostin sitä silti mustana palasen sekä askarteluveitsen. Sitten kävin Clas Ohlsonilla ja lunastin itselleni ledvalot ja niihin paristot. Ja eikun tuunaamaan!



Lähtötilanne, jossa suurin osa koivunsiemenistä ja ravasta on pyyhitty




Välineet eli vehkeet eli tarvikkeet



Huomatkaa että kirjoitin vahingossa osan aa-kirjaimista oikeinpäin, eli väärin, joten eikun alusta piirtämään.

Tähän kohtaan letusti sadattelua ja naamanvääntelyä! Oli erittäin vaikeaa mun nakkisormille tuo askarteluveitsen käyttö. Mutta kuinkas ollakaan, valmista tuli!




Sisätiloissa Blaa Blaa.


Ulkona Blaa blaa.



Blaa <3

Mutta vaikka tästä tulikin näin kiva ja ideahan on vallan muiskee eli itsekehu haisee kuin aamuinen hengitys, ÄLKÄÄ NYT JUNALISTE KÄYKÖ JOUKOLLA RUUVAILEMASSA KERROSTALOJEN LAMPPUJA OMIIN TUUNAUKSIINNE. On ilmeisesti laitonta nääs. Mutta netistä löytyy vallan hyviä diy-ideoita oman lightboxin tekoon, joten intternettiin kaikki hop!


-susu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti