Minun piti tehdä iloinen listapostaus lempiasioistani, mutta sitten kuuntelin Hectorin Kadonneet Lapset –levyä ja tuli ikävä. Tuli ikävä isää. (ja jos totta puhutaan, kämppäni on niin Hutunkarvassa etten voi oikein kuvata lenpiasioitani kuten huonekaluja, niin siksikin jätän tämän idean huomiselle kunhan imuriörkki tekee työnsä). Olen kirjoittanut aiheesta jo edelliseen blogiini eli vanhoille lukijoille juttu on tuttu.
Isi oli huippuhyvä keskustelija, huumorimies ja ihkuli isukki joka teki parasta pitsaa, ei koskaan kurittanut sen pahemmin, taikka (niin paljon kuin minä amnesiani takia muistan), ollut aggressiivinen humalassa. Jos kysyttäisiin asiaa muilta läheisiltä, kertomus varmaankin poikkeaisi tästä. Mutta ei kysytä!
Minun vanhempani erosivat kun olin 10-vuotias. Tämä tuli mulle uutena tietona vasta vähän aikaa sitten, olin elänyt aikuisikäni siinä uskossa että he erosivat paljon aikaisemmin. Kas kun en muista näitä hetkiä kuin lukemalla tuon ajan päiväkirjoja, jotka naivistisessa tyylissään mutta karuissa aiheissaan on jotain järkyttävää luettavaa. Milloin kerron koulukiusaamisesta tai isän kännäämisestä sivulauseessa, toisessa lauseessa jo ihastelen rottaani Nuppua tai luokkani ihastustani kun ne on niin söpöjä.
 |
| nuorukainen 70-luvulla |
Isä osasi yllättää. Milloin hän oli karannut alkoholistien hoitolaitoksesta ja löysin hänet kotiin tullessa eteisen ruskealta matolta, tupakan tulipesä sulaneena siihen mattoon. Luulin hänen kuolleen ja häpesin tilannetta niin että valehtelin kotipuhelimeen soittaneille hoitajille että en ole nähnyt koko ukkoa.
Kerran hän veti minut autoonsa ja kuuntelutti tämän kappaleen. Kertoi että; Suvi tyttöseni, tää on miun elämää.
Hän yllätti myös iloisesti kun kirjoitti mulle kirjeen vankilasta. Oli kuulemma lihonut terveen pullakaksi kun ruoka oli niin hyvää, ja asutti samaa selliä kolmoismurhaajan kanssa joka pelkäsi kuollaakseen hiiriä ja joka itkeä tihrusti jumalanpalveluksessa!
 |
| Isi sai kirjotuskoneen joululahjaksi. Kirjoittajanlahjan olen saanut häneltä. |
Isi oli siis kovemman luokan alkkishomaali eli alkoholisti. Hän eli lopun ajan elämästään juoppohulluna, reilu 180 cm pitkänä ja 60-kiloisena raatona, kuvitellen kuulevansa ääniä joissa minä ja äitini käskee häntä tappamaan itsensä. Kun näin hänet isänpäivän aikoihin 2003 viimeisen kerran, tuo isi-haamu kertoi vihdoin ja jälleen kerran ottavansa itseänsä niskasta kiinni ja lopettavansa ryyppäämisen. Söimme keksejä ja joimme teetä. Isä siivosi asuntoaan. Imuri lepäsi lattialla odottaen vuoroaan, ihan kuin minulla nyt.
 |
| vanha ja ruma sekatekniikkatyö eli kuva isästäni, Hautajaiset seis, vainaja puuttuu! |
Kun kuulin isäni kuolemasta isoveljeltäni vuonna 2004, huhtikuun 15.päivä klo 13:nollajotain, olin juuri töissä. Halasin veljeäni jalat velttona, varmaan ensimmäistä kertaa ikinä. Itkimme. Sitten keräsin kyyneleeni ja jatkoin asiakaspalvelua, jonoa kertyi kassalle ja minua alkoi pyörryttää. Kerroin pikkupomolle että nyt on mentävä kotiin. Kotona katsoin teeveetä. Seuraavana päivänä menin vahingossa tuntia liian aikaisin töihin. En itkenyt enää.
 |
| noheva nuorimies |
Isä kuoli juotuaan kaksi pulloa koskenkorvaa ja tupakoituaan. Hänen oma isänsä, ukkini, jonka yläkerrassa hän loput ajastaan asui, oli herännyt yöllä savunhajuun ja soittanut apua. Oli lähellä etten menettänyt samalla nyt jo edesmenneitä isovanhempiani. Isäni kuoli viidestoista yö, ja kello seinällä oli sammunut ja sulanut klo 3:30. Isäni lempikappaleet.
Imuri nökötti hiiltyneenä samassa kohdassa, missä se oli silloin kun isin viimeksi elossa näin.
 |
| kuolinilmoitus |
Ikävä on kova. Ainut asia jolla voin kunnioittaa isäni, tuon pienen suuren miehen muistoa, on olla tekemättä samaa. Uskon vakaasti alkoholistin geeneihin. Mulla on vahvat edellytykset muuttua puliakaksi. Ja jos kerron rehellisesti, se on ollut jo lähellä. Olen keväästä 2007 ollut vähän väliä ’alkoholiväärinkäyttäjä’. Olen silloin tällöin ryypännyt päiviä putkeen, tissutellut hieman, jopa myöhästynyt töistä viinan takia. Olen ollut kännissä töissä.
Koska se on ollut hauskaa.
Hauskaa ei ole ollut krapula, morkkis, liskojenyöt, oksentaminen, vapina, itku, masennus, jälkiehkäisypillerit ja rauhoittavien popsiminen.
 |
| Tässä oon vatsataudissa. Mutta tältä näytän yleensä myös kännissä |
Nyt vasta alkaa tuntua että olen sinut tuon maailman vaarallisimman huumeen kanssa. En antaudu sen valtaan, en anna isäni perinnön mennä hukkaan. Jos minä muutun alkoholistiksi, on isäni elämä ollut turhaa.. Ja jos ei muuten niin kieltäytymällä kokonaan, vaikka se vaikeaa onkin tässä suomi100-kulttuurissa. Täällä, tuhansien lätäköiden maassa, on okei tappaa perheensä, hakata maahanmuuttaja, kuristaa kissa -kunhan on kännissä. LIEVENTÄVÄ ASIANHAARA nääs. Voi sanonko mitä.
Rakkaudesta häneen, minä perkule en anna periksi.
No, nyt tästä tulikin aika synkkä postaus. loppukevennyksenä runo jonka kirjoitin isälle. Hän sanoi minua pikkutyttönä neiti Nyyssöseksi <3 ISI.
pus, susu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti