Tukka Putkella

Käyn tosi harvoin missään kauneuslaitoksissa. Viimeisin kerta taisi olla ripsiräpsyttimien pidennys pari vuotta sitten. Suuri virhe! Ne näytti vallan hämähäkkimäisiltä ja liian raskailta ja tippuivat kahdessa viikossa, suurin osa vielä silleen silmän kautta että sain nyppiä niitä silemämunistani. Monille sopii, mulle ei.

Kampaajalla olen käynyt pääasiassa silloin kun olen halunnut kirkkaan vaalennuksen tai värinpoiston. Tähän ikään mennessä sitä tajuaa että kotosalla ei saa vaalennettua tummia kutreja, ainakaan polttamatta hiustenlatvoja. Nyt halusin jotain piristystä ankeaan helteeseen ja lähenevään (ah, ihanaan) syksyyn -KIHARAT KUTRIT. Illalla unenpöpperössä tein ajanvarauksen Hairlekiinin Joensuun toimipisteeseen, koska siellä olen käynyt ennenkin ja saanut tosi hyvää palvelua.

Ennen-kuva

Näin kamalaa painajaista seuraavana yönä. En ollut siinä lainkaan tyytyväinen kiharapehkooni, jollaisesta olen haaveillut minun mittapuulla kauan eli noin kuukauden. Eipä mitään, unta vain. Todellista oli kuitenkin että permanentin otto jänskätti ihan höpönä. Mitä jos se näyttäisikin ihan ääliölle mulla?

Pettymys ja Helpotus

Huoh. Istuin kampaajan tuoliin ja nuoret naiset kahteen pekkaan ja yhteen ääneen sanoivat; Ei Käy. Koska hiuksiani on vaalennettu, saattaisi permisaine tehdä tukastani ns. purukumia. Olin vielä että ootteko nyt ihan varmoja ja eikö millään, MÖH! Siinä sitten puhuttiin vastuuvapauslomakkeista ja tulin järkiini. Eiköhän nuo ammattilaiset tiedä jo ihan kokemuksesta paremmin kuin minä.

Mitäs sitten. Jotain halusin kuitenkin hiuksille tehtävän, joten lähdettiin sumplimaan värjäystä. Leikkausta en halunnut, koska kasvatan tukkaa ja latvatkin ovat kohtuu hyväkuntoiset. Kampaaja-neito keksi että mitäs jos tehdään 'juurikasvua' sinimustalla ja merenneito-väriä latvoihin, ja mie olin et JEE joo.

Tämmöset tuli, Jani kuvasi:

Elikkäs: Ihan jees letti taas hetkeksi. Haluan kiittää Hairlekiinin osaavaa ja REHELLISTÄ kampaaja-Minnaa tästä, sillä joku muu olisi saattanut ahneuksissaan vetää kyselemättä sen permismyrkyn päähän ahneuksissaan, ja siinä sitten olisin itkenyt hiustukka pesualtaassa. Lisäksi Minna-ihana olisi vielä mielikseni kihartanut tukkani raudalla, iih mutta mulla oli kiirus. Kiitos siis <3

Ja Pus,

Susu

loppukevennyskeimailu

Kuluneen Kuun Ketutukset ja Kivat Jutut

Huonot vai hyvät jutut eka? 

No kerron ne letutusta aiheuttavat sattumukset ensin, koska ihmisillä on tapana valita ensin huonot uutiset:

Olinpa tuossa viikonloppuna lähikuppilan terdellä, minding my own business eli heittämässä läpändeerusta parin toverin kanssa. Kaikki hyvin, paitsi sitten selkäni takaa kuuluu "Siulla on ihan hiton ruma käsi". Ex-kuzemuaa, vastasin ja käännyin ympäri. Eräs kuusissakymmenissä oleva wanha poika jatkoi; "Siulla on ruma käsi. Siulla on ruma käsi! SIULLA ON RUMA KÄSI!" Olin ehkä enemmän närkästynyt ja provosoitunut kuin suruissani (vaikka mietinkin mitä äijä olisi tehnyt jos olisin purskahtanut valtaisaan itkuun), ja korotin ääneni ukkelin papatuksen ylle -"Anteeksi vaan mutta sinulla on samperin rumat mielipiteet."

Siulla on ruma käsi Siulla on ruma käsi -mokoma jatkoi. En ole ihan varma kysyinkö edes häneltä että mikäs h**vetin oikeus sulla on kenenkään ulkonäköä kommentoida, mutta muistan marssineeni ravintolan omistajan luo kantelemaan, kuin pikkutyttö opettajalle. TUO KIUSAA. En ole varma mitä tämä auktoriteettihenkilö ukolle sanoi, mutta tulipa hän sitten hetken päästä kätellen pyytämään anteeksi. Katse oli nenänvartta pitkin, tuskin tarkoitti. Mummo on opettanut että jos joku pyytää anteeksi, tulee hälle se antaa. Niinpä annoin.

Vaan kyllä, mieleni pahoitin.

Tiistaina taasen treenikaverini Jari, blogissa tituleeraan häntä Natsi-Jariksi, pakotti minut lenkille. Voi luoja kuinka vihaankaan lenkkeilyä! Helteessä varsinkin, mulla nyrjähtää aina joku suoni otsassa ja haluaisin vain käpertyä jonnekin pensaan alle matkan varrelle itkemään ja haistattaa Natsi-Jarille kakkelit! 

Loppumatkalla kun ei jalat enää tahtonut toimia, kaksi esiteinipoikaa ajoi pyörällä ohi ja nauroi ihan selkeästi mulle. Pullero liikkeellä. Vai kuvittelinko vain?

Oli miten oli, mieleni pahoitin.

Huoh. Viimeinen inho juttu on ihan omaa syytäni. Minuun otettiin yhteyttä eräästä urheiluseurasta, että tekisinkö n. 30 karikatyyrikuvaa heidän pelaajistaan. Ja palkkioksi saisin näkyvyyttä somessa! Joo! Näkyvyydellä kun voi nykyisin maksaa puhelinlaskun, ostaa kaupasta mölökeröä ja apteekista lääkkeitä. Eipä mitään, saahan sitä kysyä.

Vaan kun minä tollukka vastasin että eipä mulla oo parempaakaan teksaa tässä, niin mikä jottei! Piirsin yhden kuvan, se ei kelvannut. Olisi pitänyt olla sitä ja tätä, ja kävin miettimään että hetkinen, jos ekan piirrettävän kanssa on tällainen vääntö, niin entäs ne 29 muuta? Pitäkää tunkkinne.

Pahoitin mieleni siksi että olen luuseri jolla ei ole minkäänlaista ammattiylpeyttä.

Huh, kiitos kun sain purkaa. Nyt niitä kivempia juttuja puhelimesta löytyneiden kuvien muodossa:

Kuistimme on vallan hurmaava kun Siivosin sen! (kuva Jani Penttinen)

Mummot pääsi luokkaretkelle kuistin ikkunaan (kuva: Jani)

Harrastin runoutta Popkadulla (kuva Jani)

Löysin Fidalta tommosen viiskytluvun korikulhon

Ilosaari-roketirolli meni muiskeasti, ainakin sen lauantain jonka siellä vietin.

Kävin kesäteatterissa Tohmajärvellä

Ahvenisen kylällä tapasin jäykän oloisen tyypin

Löysin kirpputorilta laatikollisen retroleluja kahdeksalla eurolla, kuvassa suosikit.

Kävin uimassa Ilosaaressa, huomaa Blogimainos

Oon ottanut hitokseen kuvia Itsestäni, tässä yksi :D

Tässä toinen :'D #aurinkoihottuma

Tänään löysin kontista kolmannen Nasse-sedän!!!

Tuunasin jääkaapin oven vessasta ylijääneellä tapetilla. Etualalla kirppislöytö-kärpässieni.

Sitten julkaistiin meidän bändin musiikkivideo, eli onhan tässä enemmän kivoja juttuja kuin noita mielenpahoituksia ollut!

LOPPUKEVENNYS:

Onko kuuma??

PUs

SusU

FANITUS

Fani (engl. fan) on henkilö, joka ihailee tai arvostaa jotain ilmiötä, henkilöä, joukkuetta, tyylilajia tai kulttuurin aluetta voimakkuudella, joka ylittää tavanomaisen arvostuksen. Sanana Fani on lähtöisin englannin kielen sanasta fanatic eli kiihkoilija.

Psykologisesti tarkasteltuna Fanius on aiemmin leimattu julkisuudessa ja tutkimuksessa oireena, joka kertoo yksilön psyykkisistä häiriöistä tai yhteiskunnan sosiaalisista ongelmista. Yleinen mielikuva faniudesta sisältää kaksi stereotyyppiä: pakkomielteisen yksilön sekä hysteerisen ryhmän. (Wikipedia)

Idoli, eli fanituksen kohde taas on Wikipedian mukaan;

1. jumalankuva, kulttiesine taikka muu uskonnollisen tai hengellisen palvonnan kohde


2. epäjumala


3. suosittu yleisen ihailun kohde, esikuva, roolimalli
   
   

Lähdin pohtimaan, milloin fanitus ja jonkun asian palvonta menee liian pitkälle -vai voiko se mennä? 

Mulla on tästä hyvä esimerkki; Tosi-tv-tähti, some-ihanuus, kultalusikkasuussasyntynyt kosmetiikkatyyppi Kylie Jenner on muutamien satojen miljoonien päässä tulla maailman nuorimmaksi miljardööriksi. Hänen faninsa ovat nyt alkaneet kerätä Kylie-raukalle rahaa jotta tämä toteutuisi. Siis todellakin, mitä hittoa? Vaan mitäs se minulta on pois, aiheuttaa vaan vahvan päänpyörityksen ja naamapalmun näiden ihmispalvojien ajatuksen juoksu ja toimet.

Spaissarifani 4evö!

Olen minäkin fanittanut, joskaan en koskaan hysteerisesti. Nuorena tyttönä, siinä 11-vuotiaana näin Jyrki-ohjelmassa musiikkivideon, jossa viisi värikästä nuorta naista tekivät jotain mitä en koskaan ennen ollut nähnyt. He lauloivat (ei kovin hyvin), tanssivat ja hyppivät pöydillä, olivat jokseenkin röyhkeitä ja samaan aikaan todella seksikkäitä. 

Minua hävetti fanittaa Spice Girlsiä, nolotti kerätä lehtileikkeitä ja nauhoittaa vhs:lle heidän musiikkivideoitaan ja haastatteluita. Julkisesti kuuntelin No Doubtia ja Bluria ja muuta Oikeaa musiikkia -Spaissarit oli kaupallista höttöä ja suunnattu mua nuoremmille pikkulikoille. Vaan voi juku ne oli ihania!

Nykyään, meidän pikkujäbä 11vee ei edes tiedä mitä Spaissarit tai GirlPower on! Hänellä on omat fanituksen kohteensa, vloggaajat ja pelistriimaajat. Hän ja muut tämän ajan esiteinit ihailee enemmän toisiaan, omasta maailmastaan pongahtavia Instajulkkiksia ja naapurintyttöjä. Nämä idolit ovat paljon herkemmin nuorelle samaistuttavia kuin Hollywood-julkut, he ovat ihan samanlaisia kuin sinä ja minä. Jännä juttu.

 Kun aloin bloggailemaan bloggerin puolella vuonna 2011, oli mullakin joitain -jos nyt ei faneja- niin ihailijoita ja seuraajia. Sain silloin tällöin viestejä joissa tsempattiin ja kehuttiin ja kerrottiin kuinka olen muuttanut jonkun elämän, se tuntui samaan aikaan pelottavalta ja mahtavalta! Mutta olen jo aikoja sitten kasvanut siitä ajatuksesta, että haluaisin olla jotenkin julkisuudessa ja ihailtu idoli. Elämääni on astunut 'aikuisuus', sellainen tylsä beige ja haalea halu olla vain omissa oloissani, ilman että kukaan katsoo ja tunnistaa. Tai tietää elämästäni joka ikistä pikkuasiaa.

Hassua kyllä, en itse fanita nykyään enää ketään. Arvostan suuresti tiettyjä ihmisiä, mutta he eivät välttämättä ole julkisuuden henkilöitä lainkaan. Pidän kovasti monista yhtyeistä, elokuvaohjaajista ja -näyttelijöistä, sarjoista, jopa satuhahmoista. En vaan osaa fanittaa siinä mittakaavassa, että saisin tykkäämisestäni jotain orgastista mielihyvää tai hysteerisiä kohtauksia. Onko niin että fanikulttuuri on vain nuorten juttu?

Fanitatko sinä aikuinen lukijani jotain ihmistä tai asiaa? Liikaa vai sopivasti? Kommentoi toki viestikenttään, saadaan keskustelua aikaiseksi <3

Loppukevennys: 

Mää fanitan Piuhaa

Pus kaikille,

Susu

(kuvat Jani Penttinen)

Mökkilaiffii & Koirarakkautta

Meidän Mummon ja Ukin hirsinen kesämökki, tuttavallisemmin MÖKKI sijaitsee Ilomantsin Kivilahdessa, Koitere-järven rannalla. Jokavuotinen Mökkivierailu piti tehdä (siis ei pitänyt kun sai) joten ajoimme sinne lauantai-yöksi halki mutkaisten ja kapeiden sorateiden. Jokapuolella siinti koukeroisia mäntyjä ja mustikanvarpujen päällystämää kalliokivetystä - sekä rumaa, raiskattua avohakkuumaata. (Käy allekirjoittamassa Avohakkuut Historiaan -kansalaisaloite ---> PING) Ukki-rakas kääntyy pyllylleen haudassaan, sellainen on näky meidän rakkaassa Vinkarassa :(

Enihuu, Mökki tönötti vankkana edelleen vanhalla paikallaan ja hiekkaranta sekä rantasauna möllöttivät ennallaan ihan kuin aina -aika ei kulu tai juokse tuossa paikassa. Huttunen-koiru lähti tietenkin messiin, kissat Timo ja Piuha jäivät kotimiehiksi ja -naisiksi vahtimaan taloa. Huttunen täyttää syksyllä 10-vuotta, alkaa jo ikä näkyä silmäkulmissa. Samalla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta kun olen sen tuntenut -ihan pikkupennusta asti. Oli ihana tarjota sille taas kerran tämä elämys; vapaana hölköttelyä ja puolukkapuskassa pyörimistä vailla huolta.

Kun katsoin Huttusen iloista eloa, juoksua rantavedessä ja leveää hymynkaltaista, koin suurta rakkauden ja kiintymyksen tunnetta sitä kohtaan. Erottuani aviomiehestäni, sovimme että se jää hänelle ja minä otan kissat (Töppers-koira enolleni), mutta olosuhteiden pakosta jouduin ottamaan sen luokseni kolmisen vuotta sitten. Huttu ei ole helpoin elikko. Se haukkuu. Kovaa. Se pelkää lapsia ja pienikokoisia mummoja. Se ei anna leikata kynsiään. Hetkittäin miltei inhoan sitä, en jaksa jatkuvaa neuroottisuutta. Mutta voi kuinka se onkaan Rakas!

Kepit ovat Huttiksen lempiasioita maailmassa.

Lisää kuvateksti

Ajopuu suussa

Märkyys!

Huttunen ja Hyttynen

 Viimevuotinen mökkibloggaus löytyy täältä, siellä paremmin kuvia itse MÖKISTÄ. Alla muutamia yksityiskohtia tämän kertaisesta olemisesta, johon kuului soutelua orastavassa myrskyssä, ajopuiden keräämistä, ristinollan, hirsipuun ja yatzyn pelaamista sekä järvessä lillumista.

Pikkulintu tekee joka vuosi pesän vanhan mopin päälle takaoven viereen. Nyt olivat poikaset jo lentäneet kotoa, tai sitten oravanpahus käynyt syömässä ne.

Mökin koristusta

Hiukset on taas uuden väriset.

Menomatkalla syrjäiselle rannalle

Kuin sadusta!

Huttuselle löytyi jättikeppi! Mulla on päällä tosi retee mökkitakki

Huttu-parka pelkäsi kotimatkalla niin että huusi. Aallot viskelivät venhettä onneksi rantaan päin.

Piirreltiin iltapuhteiksi toisistamme kuvia.

Sellainen oli mökkireissu. Millasii mökkikokemuksia sulla on? Onko mökkilaiffi ihan blööh vai jeeh? 

Miun ilme.

Pus,

-Susu

Olohuone = Ilohuone

Kuten olen kertonut, meidän kodinhoitohuone ja osa eteisestä (yläkerran vuokrattavasta asunnosta puhumattakaan) meni remonttiin talvella. Yläkerrasta hajosi vesiputki onnettomien yhteensattumien tuloksena, ja vettä valui monenmonta kuutiota rakenteisiin. Itse ollaan rempattu, ystävien ja naapureiden avustuksella noita huoneita nyt kohta puolisen vuotta. Pian pääsee maalaamaan lattiaa ja asentamaan kalusteita, wuhuu!

No. Kun tavarat noista tiloista piti saada jonnekin, oli vähällä käytöllä ollut olkkari ainoa paikka -siitä tuli roinan ja jätteen musta aukko, tunkio ja kaatis. Ja sitä se olisi vieläkin, ellei nuoremmalla jäbällä olisi ensi viikolla synttärijuhlat ja vieraille piti saada raivattua oleskelutilaa. Lauantaina kun pojat oli skeittaamassa, minä aloitin kantamaan talvivaatteita, remonttikamoja, kaikkea epämääräisen tarpeetonta ja tarpeellista, yläkertaan ullakolle ja ulos kaatopaikkakuormaan. 

Kuinkas ollakaan sotkun alta paljastui vaalea puulattia, miehen verhoilema sohva, pöytiä, tuoleja ja miljoonia dvd-levyjä. Kirjahylly pääsi ruokailuhuoneesta omalle paikalleen, samoin ystävältä ostamani euroopankartta, keinuheppa ja Vatasen realisointiliikkeestä hankittu retrotelkkari jolla pelataan Nintendon Duck Hunt -peliä. Ja kaiken kruunuksi Jani-toveli kävi ikuistamassa tämän alla oleviin kuviin:

Oikealla istutaan ja seurustellaan, vasemmalla näette pyykkikoneen ja remonttirojua jota en edes koittanut lähteä siirtämään. Niiden takaa pilkistää takaovi.

Repolainen.

Nojatuoli on miehen mestarinnäyttötyö, sen ovat kissat (Timo) miltei tuhonneet kynsillään. Vaan ei se istumista haittaa. Pöydän alla oleva rahi on sekin miehen tekemä

Nuoremman Jäbän taidetta. Kuvataidekoulussa olivat antaneet aiheeksi 'Aikuinen jota ihailen', ja tyyppi teki Lionel Messin. Hihi.

Portaat ja puolapuut on käsistään kätevän miehein nikkaroimat

Auringonvalo verhoissa maalaa huoneen oranssiksi.

Vinkunukke, lasimalja Syöpäyhdistyksen kirpulta, pannualunen Tigerista.

Intialaista päähierontaa.

Kirjahylly pullistelee kotoisasti. Räsymatto pitäisi pestä. Ostin sen aikoinaan Anttilasta.

Timo haaveilee ulkomaailmasta, minä haaveilen pihahäkistä kissoille. Silleen että ne pääsisi ikkunasta pihalle hengailemaan turvallisesti.

Hyllyn ostin vitosella kierrätyksestä. Keltainen pöytä on saatu toverilta.

Sisustuselementit.

Portaiden alla on mun työpiste. Selkäni takana tollanen seinätsydeemi Ikeasta.

Kunnollnen, kirkas työvalo on vielä hakusessa.

Entinen, jättimäinen olohuoneen matto siirtyi ruokailuhuoneeseen. Kuvassa myös huttusen KANA.

Samoin Ässä muutti paikkaansa ja sai hatun. Ostin valokirjaimen Facebookista, tarkemmin sanottuna Värikäs Koti -kirpputorilta

Tässä vielä sängynpääty -mies askarteli mulle vihdoin joululahjan valmiiksi, tuon pikkuhyllykön. Minä maalasin sen ja roskislöytö-kehykset.

Loppukevennys: KATSOKAA NYT NOITA TASSUJA !!

-Susu