Saatiin tänne Itä-Suomen takapuoleenkin hieman kansainvälistä menoa kuluneella viikolla, kun unkarilaiset taidetyypit Daniel ja Bianka (Bius) tulivat visiitille Budapestista asti. Daniel Rupazov aka Floek Uno tekee mm. katutaidetta, grafiikkaa, piirroksia ja manuaalisesti naputettuja tatuointeja. Hänen tyttöystävänsä ja partner in crime, Bius Öhlmann toimii urbaanina valokuvaajana ja dokumentaristina.
Hand poke tattoo, Stick and Poke tattoo, tai vaikka suomalaisittain nerokkaasti ilmaistu vankilatatuointi, on noussut kuumimmaksi hotiksi hipstereiden ja punavuorelaisten keskuudessa. Käytännössä se tarkoittaa yhdellä tatuointineulalla tökkimistä, ilman tatuointikonetta pelkällä käden liikkeellä. Tuloksena usein vähemmän kivulias tatuointikokemus ja suht pienikokoisia kuvia ja paljon pisteitä eli ns. Dot Tattoo -tyyliä oleva kuva.
Välineet ja hygieniapuoli on samanlaiset kuin koneella tatuoitaessa.
Minäpä uskaltauduin tökittäväksi viime perjantaina. Mulla on, kuten moni tietää, ikuisuusprojekti-käsivarsi. Sitä on tatuoineet niin minä itse kuin useampi tatuoija ja taiteilija tässä seitsemän vuoden aikana. Käteni toimii mun masennus-indikaattorina; aina kun fiilis on kehno, haluaisin niin amputoida koko raajan. Kun taas mieli on muiskea niin itseasiassa jopa pidän noista tatskoista, osittain epämääräisistä sotkuista ja eri ihmisten kädenjäljistä.
Kaikki tatuoinnin omistavat ovat tottuneet kysymykseen: mitä sun leima merkitsee? Minä voin surutta ilmoittaa että EI YHTÄÄN MITÄÄN. Minun kädessäni olevilla kuvilla ja kuvioilla ei ole minkään valtakunnan syvempää merkitystä. Eikä tarvitse ollakaan. Ja mitä tulee siihen 'miltä ne näyttää kun olet vanha ja ryppyinen', niin vastaan että luultavasti ihan kauhealta, mutta meinasiko kysyjä itse näyttää kasikymppisenä siloiselta ja kaunoisalta teiniltä?
tollo ennen tatuointisessiota
Minulla on siis paljon tehtävää vielä mun kädessä, joten pyysin Dania työstämään jo olemassa olevaa. Kalani (nimeltä mösjöö Kari) suusta tulee keskeneräisiä kuplia jotka halusin 'täyteläisemmiksi' tekstuuriltaan. Daniel oli innoissaan, tämä oli hänen ensimmäinen ns. korjaustatska. Annoin hänelle täysin vapaat kädet, ja ryhdyimme hommiin. Siis hän ryhtyi, minä kerroin huonoja vitsejä.
Minun kuplat ennen toimenpidettä (kuva: Bius Öhlmann)
Ei satu lainkaan! Tai no, oli pari kipeää paikkaa jolloin karjuin Danille; You Sadistic Bastard! (kuva: Bius Öhlmann)
Kävipä melkein niin että ilman tatuointikoneen kovaa hurinaa minä melkein nukahdin! Tasainen naputus kun neula lävisti ihoni, tap tap tap, oli melkein hypnotisoivaa. (kuva: Bius Öhlmann)
Verestävä iho-parkani. Vaan valmista tuli kolmessa tunnissa! (kuva: Bius Öhlmann)
Kokemuksena handpoke-tatuoinnin ottaminen oli aivan ihana ja terapeuttinen. Johtui varmaan myös rennosta ilmapiiristä ja unkarilaisten tovereiden ihanista luonteista, että en olisi halunnut tökkimisen loppuvan. Todella voimaannuttava kolmituntinen!
Neulan alta pyöräilin nopsaan Kulttuurikahvila Laiturin vapaaehtoiseksi kahvilan tädiksi. Paljastin Janille hetkeksi uuden tatuointini kelmun alta, jotta hän sai dokumentoitua sen valmiina. (loput kolme siis Jani Penttisen ottamia kuvia)
Daniel on suunnitellut tuon tote-laukun printin ja sain sen vaihtokaupassa kun annoin hänelle kortteja. Korttejani saa muuten Laiturilta hintaan 2e/kpl vinks!
Katselen tulevaisuuteen ja mietin mitä muuta käteeni seuraavaksi ilmestyykään...
Loppukevennyksenä kuvia minusta.
Lauantaina laittauduin oikein muiskeeksi kaverin viiskymppisille ja Pride-etkoille. Jatkohiukset ja kaikki!
Tiedättekös, tässä kirjoittaa kovin onnellinen täti.
Eilen, pitkän väännön ja käännön jälkeen vakuutusyhtiö näytti vihreää valoa -korvaavat vesivahingon pahoitteluiden kera (omavastuuta lukuunottamatta) ihan suitsait kling ja TsiTsing! Eilisen juhlahetken skumppalasi (not, kolme) tuntuu kylläkin pinkeänä turvotuksena mahamakkarassa, ja Lidlin lakritsisuklaa vihloo juuri paikattua hammasta. Oikein tunnen kuinka rasvasolut monistuu jokaisen nielaisun jälkeen. Enkä edes erityisemmin tykkää suklaasta.
Vaan mitä sitten, ihan sama, karppediem ja YOLO! Hetken kestää elämä, mutta sen ei tarvii olla synkkä ja ikävä.
Olen kirjoittanut laihdutuksesta ja hoikkuuden kaipuustani tänne blogiin luvattoman paljon. Onnettomana ja nälkäisenä onnistuinkin viime syksynä pudottamaan miltei viisi kiloa. Pääsin ketoositilaan mistä jaksoin huudella kaikille, tyyliin kadulla vastaantulijoille. Oloni oli toki muiskea, sitä en kiellä. Mutta lähtikö läski lopullisesti? Olinko onnellisempi? Nope. Joulun jälkeen tuli kilot takasin poikineen, jotta lurahdus vain kävi. Olin uutena vuotena ja sen jälkeen tavattoman surkealla mielellä.
Puhuin jossain välissä kovasti siitä ELÄMÄNTAPAMUUTOKSESTA, urbaanilegendasta joka harvoin onnistuu keneltäkään. Jos siis lähtee vain vähentämään radikaalisti suuhunsa laittamaa safkaa ja vetää salilla puntteja kaksoisleuka väpättäen itku kurkussa, ei se ole mikään kestävä muutos. Eikä elämäntapoja ei ole niin helppoa muuttaa edes pienin askelin, tajusin.
Mulla kävi niin kultaisesti, etten edes huomannut miten hyvä on olla nyt, kun en ole välittänyt ulkoisista ulottuvuuksistani joita läskiksi kutsutaan. Tiedän että minun täytyy tiputtaa painoa jo sokeriarvojeni takia, mutta onko sen pakko tapahtua viikoissa tai edes kuukausissa. Ei minun tarvitse jättää mitään syömättä, kiduttaa aivojani ja jo valmiiksi kiukkuista suoltani.
Eikä hikiliikkua kun en siitä hyvää oloa ole koskaan saanut. Arkipuuhastelu, remppaaminen, koiran kanssa telmuaminen, pyöräily ja haahuilu, vesijuoksu silloin tällöin...se riittää minulle. Jos ja kun paino tippuu, on se Hyvä juttu. Jos ei, on sekin jees. Kunhan olisin terveempi.
Oon haikaillut mennyttä ulkokuortani, sitä Susua joka oli 25 kiloa kepoisempi. Mutta oliko se tytsy kuitenkaan kovin sinut itsensä kanssa. Tällä hetkellä koen että tärkeintä ulkonäön kannalta on hyvä itsetunto ja onnellinen habitus. Oon aika hemmetin hyvännäköinen tässä(kin) kuosissa!
Lupaan täten pyhästi että lakkaan puhumasta laihdutuksesta. Mutta jos sanani syön, niin syön ne ketsupilla ja majoneesilla.
Olen aina ollut kova pesänrakentaja ja kodin sisustaja. Ja koska olen aikuisiällä muuttanut tosi usein, on tullut myös rakennettua koti mitä erilaisimpiin asuntoihin, uusista vanhoihin, kerrostaloasunnoista pieniin omakoti-mökkeihin. Sisustustyylini on aina kuitenkin säilynyt suht samankaltaisena, johtuen värikkäästä ja retroisesta tyylistäni.
Penskana leikkelin eläinten ja Disney-hahmojen kuvia lehdistä ja tapetoin niillä seinäni, vähän vanhempana kuvat vaihtuivat tietenkin Johnny Deppiin ja Suosikkilehden bändijuttuihin. Mulla oli silmää lelujen ja koriste-esineiden asettelulle. Nuorena aikuisena ovat kotini olleet opiskelijakämppiä myöten tarkkaan harkittua värikästä sekamelskaa. Lukioajoilta Savonlinnasta ja ensimmäisistä Joensuun yksiöistäni ei harmikseni ole nyt kuvia, mutta mennään millä mennään.
Uunituore tulehtuneen ikenen värinen sänkyni, jossa nukuin teini-ikään ja sen yli!
Sänky sai ylleen rinsessaverhot. Öppöset joilla en leikkinyt niin paljoa, saivat nököttää katonrajassa. Kangastaulu oli äitini tekemä, kuvassa isi pyjamassaan jouluaattona <3
Tykkäsin jo alle kouluikäisenä kaikesta pienestä siperryksestä sisustuksessa. Kirjoituspöydästä sai kannen nostamalla peilipöydän, se oli teininä tärkeä kapistus. Tuo talo oli huippulahja, siinä paloi valot ja oli kaikennäköisiä toimintoja. Lupasin itselleni että ostan veljen tytöille tuommoisen jos joskus tulee vastaan jossain.
Teinin huone, läskipohjakengät ja Titanic. Semi- ja perusankeeta.
Muutin kotoa 16-vuotiaana ja opiskelijakämppäni oli kovin tummasävyinen kuten nuoruutenikin. Lapsuuden sänkyverhon värjäsin itse pinkiksivioletiksi akryylimaalilla ja laitoin ikkunaan. Mustan pienen cd-hyllyn nikkaroin itse ja rumaa mattoa tuunasin tussilla. Diy-meininki oli siis vahvana silloin(kin).
Sitten loikataan suoraan Turkuun 10 vuotta eteenpäin, puutalokämppäni vessaan!
Vessa (samassa pieni suihkuosio ja tosipieni sauna) oli jokseenkin hankala pitää siistinä ja hygieenisenä kun siellä oli tuota kamaa noin paljon. Kattoon teippasin kuvia lastenkirjoista, sillä vihasin tuota mäntypaneelia. Koruille tein telineen puunkarahkasta.
Peilin ympärillä roikkui omituisia uskonnollisia artikkeleita. Seinä peitetty kankaalla.
Loiks! Tamperreelle!
Asuin kerrostalokolmiossa Kalevassa. Olohuoneen seinä oli poltetun punainen, se vaikutti kovasti vuokrauspäätökseen.
Semivärikästä ja siistiä. Kirjahyllyä ei ollut. Eikä sohvaa, sen virkaa toimitti hetekan tyylinen sänkyhässäkkä ja kasa tyynyjä
Dyykasin älppäreiden kansia (levyt oli tuhottu yhyyyy), ja tein niistä sängynpäädyn. David-levyn kansi pääsikin jatkokäyttöön edellä vessassa näkyneeseen peiliin, mutta se vasta myöhemmin.
Seuraavaksi Nekalan karseassa kunnossa ollut kämppä, jossa asustelin hulppeat 3kk, kunnes muutin Joensuuhun takaisin. Siellä oli oikeastaan kovin sydämellinen tunnelma, mutta voi tuska mikä pimeys ja likaisuus (iki-likaa joka ei lähtenyt pesemällä tai edes raaputtamalla). Kyseisen talon bongasin vähän aikaa sitten Alibista, liekkö samassa asunnossa tapahtunut vakava puukotus..!
Klikk (kehnot) kuvat isommiksi.
Valoa asuntoon toi kitsch-tyyliin tuunaamani lamppu.
Näps muutto takas Jenssiin!
Joensuuhun paluumuutettuani oli kotina tämmöinen pienkerrostaloasunto, jossa olkkarin tapetti oli oikein muiskea:
veljen wanha liikennematto ja roskislöytöjä
Keittiö sijaitsi saarekkeen takana
Soittimien kanssa tein erikoisia sisustusratkaisuja monesti, tässä urut toimittavat peilipöydän virkaa.
Tuolta muutin sitten tosi pieneen taloon Joensuun Mutalaan. Ihan söpö kämppä, ja valoisa kuin mikä. Piha oli unelma.
Keittiöstä vei pariovet olohuoneeseen
Piano <3
Sängyn edessä oli näkösuojana kaikenlaista verhoa. Tapetti sängynpäädyssä oli kiinni nastoilla
Sohvan päällystin jämäkankailla
Sitten yksiöön kävi tieni. Tarkemmin sanottuna rivitalokämppään Hukanhaudalle.
Tykkään pinota asioita edelleen. Kasvi jota kuljetin mukanani aina Turusta asti, menehtyi tämän kämpän jälkeen rippp, tuossa vielä hengissä toimittaen joulukuusen virkaa.
Luovuin tuolloin töllöstä, se oli mukavaa.
Keksittiin erään muiskean tyttötoverin kanssa että oispa hauska asua yhdessä. Siispä muutimme kaksioon keskustaan, vähän maalattiin seiniä vuokranantajan luvalla. Joskin vuokratyyppi ja sen emäntä pimitti meiltä takuuvuokrat poismuuttaessa kun ei ollut mieluisat värit stana.
Olkkarin punainen seinä
Minä koisin olohuoneessa näköesteen suojissa. Aika erikoinen valinta nyt kun mietin.
Aloin nopeasti kaivata yksinäisyyttä, joten muutin ennätysajassa taas. Tämä oli kaksio, jonka omisti silloinen poikaystävä. Hän maalasi ja tapetoi seinät minulle kivemmiksi ja piti kovin alhaista vuokraa -däämn eihän mulla muuten ois ollu varaa moiseen keskustakämppään.
Pidin asunnon makuuhuonetta työhuoneena, joten nukuin olkkarissa.
Jälleen kätevä hyllyistä tehty tilanjakaja. Huomaa Timo-kissan ketarat
Keittiö oli IHANA
Pikainen oli se pyrähdys, tuli hyvässä hengessä ero poikkiksesta ja kaikenlaista säätöä asunnon kanssa niin muutinpa sitten Karsikkoon ja jälleen rivitaloon. Siinä oli oma ihana piha, muutenkin kivan siisti ja suht uusi asunto saunalla -joskin oli ymmärrettävästi kovin hintava.
Maalasin fb-kirpparilta ostamani sohvan punaisella. Seinällä keltainen alue on pöytäliinakangasta
Edellisen asunnon tapetin jämä muistoksi ja kehyksiin.
Keittiönpöytä oli kaunis. Sisustustarra Ei ollut minun laittamani!
Koskapa läheltä tätä kämppää löytyi edullinen ja kiva puutaloasunto, muutin sitten Taas. Siellä asustin kunnes löytyi vielä parempi, eli se blogissakin nähty huvikumpu.
Mummon ja ukin menehdyttyä sain tuon keltaisin pöydän itselleni. Nyt se on myynnissä mammani kirpputorilla (vink vink!)
Tosi kiva pohjaratkaisu tässä asunnossa! Tikapuuhyllyt ostin Kodin Ykkösestä ennen Anttilan konkurssia.
Sain nyksältä ihanan puusohvan tuparilahjaksi, nyt sekin on myynnissä.
Eteinen josta käynti makuukoppiin ja kylppärikoppiin
Janin ottama kuva nappisilmästä makuukopissa, onko vähän eri laatuinen otos kuin nämä muut hah! Janin kuvaama on myös postauksen kansikuva: https://www.flickr.com/people/dommend/
Loppuyhteenvetona: Mikään ei ole muuttunut; tyylini sisustaa on edelleen värikäs ja omalaatuinen. plöh. Joskin nyt miehen taloon muutettuani olen hieman laimentanut väri-ilottelua ja muuttanut tyyliäni aikuisempaan suuntaan.
