Istun alasti sängyllä, ei kiirettä, ei huolta mistään. Musta on ihanaa kun kelloja siirretään -talviaikaan eli normaaliin aikaan, (kesäaika on pylleröstä). En ole koskaan kärsinyt mistään rytmiongelmista kellon siirron takia, mutta tavallaan ymmärrän jos jollakin, eli aika monella menee pasmat sekasin.
RuPaul's Drag Race
Olen aina ollut kiinnostunut drag queeneista ja kingeistä, minusta he ovat äärimmäisen kiehtovia ja taitavia. Netflixissä voi seurata RPDR:a ja vähän googlettamalla All Stars -versiota sarjasta. Lemppareita ja inhokkeja, niistä on kunnon reality-tv tehty. Toinen tärppi Netflixin tarjonnassa on tietty Stranger Thingsin uudet jaksot ja taitavia ihmisiä pursuava vartalomaalauskilpa Skin Wars.
Lempileffa atm
on romanttinen, ihanan outo Spike Jonzen ohjaama HER. Siinä mies rakastuu tietokoneensa tekoälyyn..!
Pönttöuuni
Mikä onkaan kivempaa kuin halot rätisemässä takassa niin että poskia polttelee. Ei ole lainkaan kliseistä sanoa että 'ihana käpertyä viltin alle teemukin ja hyvän kirjan parissa, takkatulen räiskyessä' buhaha!
Kirja
Ostin ystävältäni Härkösen Markulta hänen kirjoittamansa Sattuu ja Tapahtuu -teoksen jo kesällä. Nyt alkaa kirjan luku, ja odotukset on kovat, olen kuullut niin paljon hyvää siitä.
lähilasit
kaukolasit
Kakkulat, rillit, silemänjatkeet
Mulla on nyt kahdet silmälasit, kauko- ja lähinäölle. Maailma näyttää entistäkin kauniimmalle, enkä malta huomenna päästä töihin kun kerrankin nään mitä teen. Ja ne vielä sopii minulle, mikä on iso jees.
Ween
Löydän harvoin enää musiikkia joka peittoaisi edelliset suosikit, mutta kiitos Spotifyn ehdotuksille, löysin Weenin. Mukavan vinksahtanutta mutta helposti kuunneltavaa sekopääpoppia.
Hyvä olo
Puolitoista viikkoa ja miinus 4 kiloa, mieli on virkeä ja tasainen, vallan muiskea. Mitäpä sitä muuta tarvitsee?
Päälläni on kaulahuivi Karjalan apu -kirpparilta ja tekoturkki edesmenneen Teatteri Sataman varastosta.
Käppäilin juuri kotiin miekkosen luota, jossa olin yötä. Tykkään siitä että asutaan erillään, kun kumpikin saa omaa aikaa ja on oma tila missä oleskella. Välillä sitä kyllä turhautuu tähän ramppaamiseen ja kädenvääntöön, että kumman pirtissä milloinkin majaillaan, enkä panisi pahakseni vaikka joskus tulevaisuudessa muutettais yhteen. Mies on kuitenkin tällä hetkellä sitä mieltä että tämä on hyvä järjestely joten sillä mennään.
Tää on minun pohtiva ilme :D
Eilen oli mukava päivä. Söin tonnikalasalaattia, keitetyn munan ja kolme pirtelöä -eli hiukan enemmän kuin 'normaalisti' nyt laihduttaessani. Jäin miettimään tuota edellistä postausta, että ettehän saaneet siitä kuvaa että näännytän itseni ja lihon sitten kuurin loputtua triplasti. Näin en tee, enkä toivottavasti liho koska en aio palata aikaisempiin höttö-tottumuksiini enää (lukuunottamatta juhlia tms). Koen että tällainen laihduttelu toimii mulle, ei varmana kaikille. Ja pällilääkkeen lopetus menee lääkärin seurannassa -ensi viikolla aika lekurille. Olen kerran lopettanut lääkityksen ominpäin ja seinään, silloin meni puolitoista kuukautta tosi hyvin kunnes meikä lensi sairaalaan, joten olen oppinut läksyni.
Kirjasto jakoi eilen kirjoja ilmaiseksi! Otin mm. kauan himoitsemani kuvitetun Kalevalan!
Iltapuoleen ystävämme V ja H toivat kummipoikamme Ilon meidän iloksemme hoitoon. Iloa kesti noin 15 minuuttia, kunnes poika alkoi parkua lohduttomasti. Ei auttanut ruoka, juoma, vaatteiden vähennys, sylittely, konttailu tai leikittäminen. Timo-Kissa oli hurmaavan ihana pikkuista kohtaan, koitti selkeästi lohduttaa eikä säikähtynyt edes napakkaa otetta hännänjuuresta. Ilo itkeskeli hetken vielä äitinsäkin sylissä, mutta rauhoittui sitten -liekkö hänellä ollut ikävä + hampaita tulossa. Minä olin jokseenkin kauhuissani itkevän lapsen seurassa, kun kokeilin kaikki temppuni eikä mikään auttanut. Mietin että ei minusta olisi äidiksi koskaan, kun tätinäkään en pärjää...möh.
Ystävät toivat Unkarin tuliaisena mulle tollasen hassun heilurielukan <3
Tänään äippä äitikäinen tulee yöksi minun luo, katsotaan taas varmaan joku romanttinen komedia ja chillataan. Töitä olisi taas kertynyt tehtäväksi, mutta koska niillä ei ole kiire niin pyhitän päivän levolle ja mölliskelylle. Eli uunin lämmitykselle, tiskaamiselle, lukemiselle ja pelaamiselle:
Sanapala koukuttaa eh.
Perjantaina menen SpecSaversille hakemaan silmälaseja. Kävin siellä viikko sitten näöntutkimuksissa (olen mainosten uhri), ja selvisi että mun näkö on todella kehno, sekä kauko- että lähinäkö. Koska työskentelen näyttöpäätteellä ja teen käsillä kaikkea pientä nypläystä, optikko sai myytyä mulle kahdet lasit (yksien hinnalla), eli joudun vaihtelemaan kakkuloita vähän väliä riippuen siitä mitä duunaan. Katsotaan josko Jani voisi ottaa minusta kivat rillikuvat joku päivä.
Uudet silmät päässä menen lauantaina MLL:n järjestämälle 'ystäväksi maahanmuuttajaäidille' -kurssille jota olenkin odottanut innolla. Kavereita tai ystäviä ei koskaan ole liikaa, varsinkaan nyt kun tuntuu että moni toverini on muuttanut täältä kauas pois tai muuten vaan yhteydenpito on vähentynyt. Koen oloni välillä kovin yksinäiseksi.
Siinäpä sitä, kuulumista nyt kerrakseen. Lopuksi julkaisen ihanan Janin ottamia kuvia sunnuntailta, ne on upeita kuten aina:
Keittiöni kalansilmäobjektiivin kautta
Kirppislöytöjä Tampereelta
Tipu mieheltä, pullot äidiltä
Nämäkin on kaikki kirpputoreilta
Minä -jaiks tuo fleda on kaamee
Feikkivanha radio
Tuo leivänpaahdin on joku s**tanan keksintö, se piippaa kuin palohälytin samalla kun polttaa leivät!
köökki toisesta suunnasta.
Olkkaria
Alttari
Murheenmukula #1, on nuo stereot -minne ne sais piiloon?
Uusin kirppulöytö fidalta, puinen kuorma-auto.
Murheenmukula #2 on tämä kohta. En keksi mitään kivaa tuohon, kun ovi on tiellä.
Ja tuo mäntyinen sängynpääty on jotain kauheaa
Siili ja hepo.
Öppö.
Loppukevennys:
Tämmönen näkymä sängyltä jossa kirjotan tätä. Krooh nuf.
Mää vihdoin kyllästyin tosi kovaan turvotukseen ja nuutuneeseen oloon, ja aloin syömään erittäin niukkaenergisesti -eli noin 800 kaloria päivässä. Heitin hetkellisesti huttua läskimyytin murtamiselle ja otin vaa'an käyttöön, sekä laihdutusruokapussit joita oli kuiva-ainekaappi pullollaan edellisestä kerrasta. Syön päivän aikana pirtelöitä, puuroja ja silloin tällöin salaattia ja kananmunia tms. vähähiilihydraattista, unohtamatta vitamiineja ja sen sellaisia purkista. Nälkä ei ole.
Vaan arvatkaapa, mulla on paino pudonnut nyt 3kg neljässä päivässä! Nestettähän se on tietty, mutta olen silti tosi kepeän oloinen ja mahamöllykkä on silminnähden pienentynyt. Tiputettavaa on toistakymmentä kiloa jotta olisin normaalipainossa, ja jos siis olisin, en tietenkään laihduttaisi näin extriimisti.
Eilen miehenpuoli sanoi mun haisevan pahalle -ja minä olin ihan että JEEE ketoosi on siis päällä! Todentotta, suussa maistuu omituiselta ja hiki haisee erittäin pistävältä. Päätä hieman jomottaa, mutta olen tosi energinen ja nukun hyvin sikeästi (yöllä, eli päiväunia en enää harrasta). Ehkäpä jaksan nyt blogiakin päivittää vähän useammin!
Lisäksi ryhdyin puolitoista viikkoa sitten pienentämään psyykelääkitystäni, hyvin pikkuhiljaa niinkuin oppikirjoissa. Haluan taas tuntea, muistaa ja kokea, sillä minulla on vain tämä yksi elämä. Sanoisin että olo on nyt kaikin puolin parempi kuin vuoteen!
En kuitenkaan suosittele toimiani kellekään. Näin radikaali laihdutus ja lääkityksen alas ajo kannattaa tehdä vain jos on oikeasti ylipainoinen ja kokee olevansa tasapainoinen mieleltään.
Syy miksi kuvat kertovat Kertusta on, että saatan luopua siitä ainakin väliaikaisesti. Rakas oma löytökissani, abauttiarallaa 10-vuotias Kerttuli muuttaa Uimaharjuun mummoni seuraksi. Ajattelin että kissa olisi vanhalle leskirouvalle mukava kaveri ja ehkä syy haluta elää -mummo menee joka ilta nukkumaan mentaliteetilla ettei herää enää...ja Kertulla olisi turvallisemmat hiirestysmaat Uimiksessa. Nyh, kun tulee ikävä, mutta käynhän minä suht usein mummia moikkaamassa.
Maailman ihanin Piuha jää minun ainoaksi kissakseni.
Jani otti kuvia myös asunnostani, säästän ne ensi kertaan. Nyt lähden vetämään kaurapuuroa ja vitskuja, ja ehkä nostelen puntteja murr!
Huoh. Kuluneilla viikoilla pohdiskelin otsa rutussa mistä voisin blogata, kun elämäni on niin saaturin harmaata ja tylsää. Eli herään seiskalta, juon kahvia, teen töitä jos niitä on, soitan äidille ja olen hiljaa puhelimessa, nukun päikkärit, puuhastelen hieman eli tuijotan tietokonetta, ja menen nukkumaan iltahämärissä. En voi sanoa että olen onnellinen. Missä ilo, missä jännitys?! Milloin mun olemisesta tuli tällaista?
Päättelisin tilanteen kehittyneen tähän pisteeseen kun lakkasin seikkailemasta. Lakkasin tekemästä kävelylenkkejä tuntemattomaan, ja (sekajäte)dyykkailemasta ja tekemästä käsilläni kaikkea hassua sekä kuuntelemasta musiikkia (+tekemästä sitä). Minusta tuli suorittava kone, aikuinen jonka on pakko elää tietyssä muotissa vaikka sitten lääkkeiden voimalla. Kaipaan kipeästi jotain muutosta.
Täsä mää oon töissä ja hymyilen(!)
Noh, värjäsin Taas tukkani, sillä se oli pienintä miten muutosta voi alkaa edesauttamaan. Nyt tämä on violetin, punertavan ja sinivihreän sekoitus, ja se kuvastaa hyvin aivoissani myllertävää nyrjähtänyttä tunnekuohua joka ei pääse ulos vaikka karjuisi. Seuraavaksi mietin muuttamista pois. Jonnekin muualle, en tiedä minne. Näen unia joissa elän joko suurkaupungin laitamilla tai pienessä syrjäisessä mökissä, ja toivon etten heräisi lainkaan. Mutta äh, en kestäsi olla erossa tukiverkostostani, ei ole voimia vielä.
Täsä mää seisoskelen työpaikan eessä. Päivän kledjut: kirppareilta.
Pieniä muutoksia jotka voisin helposti toteuttaa:
Maalata yksi seinä mustaksi tai petroolin siniseksi
Laihduttaa 20 kiloa
Kouluttaa Huttusen olemaan haukkumatta
Hankkia hiusjatkeet
Mennä dyykkaamaan Rantakylään
Vaihtaa olkkarin järjestystä
Ajaa lääkitys alas.
Kaipaan tunteita, jopa niitä negatiivisia. Minut on pumpattu täyteen lääkettä joka hillitsee impulsoitani, mutta samalla koko tunneskaalani on olematon. Huomaan kasvoissani hymykuoppien miltei kaikonneen. Haluaisin ajaa lääkityksen alas mutta kokemus sanoo ettei se ole järkevää. Vaan milloinkas mikään on järkevää. Haluaisin olla taas iloinen, ja kaikki seitsemän kääpiötä, mutta tähän(kö) pitää tyytyä. Hmm.
wou.
Ja täsä esittelen korttejani. Woutila-paita on kokoa XL, WHAAAAT?!?
Nytpä kampeudun koiran kanssa pihalle, ja sitten teen jotain kivaa. Muutos alkaa tänään. Pus!
Synkkääkin synkempi syyskuu meni mölliessä minimuotoisessa masiksessa, mutta kas kun käänsin kalenterin sivun lokakuulle, onkin jo paljon parempi mieli. Miten tähän päädyttiin, pohdin tuossa aamusella. Tässä minun kansantajuiset täsmäneuvot pienen masennuksen taltuttamiseen:
Liiku, lepää ja syöpöttele, eli toimivat kliseet!
(Tai oikeastaan yritä edes vähän.) Minä olen äärettömän huono urheilemaan, koska en tykkää hengästyä ja väsyä, siitäkin huolimatta että endorfiinit ja muut mielihyvähormonit sitä vaatisivat. Siksipä en puhukaan urheilusta, vaan liikkumisesta. Yritä vääntäytyä ensin postilaatikolle, siitä lähikauppaan, ja kierrä pidempää reittiä takaisin kotiin. Tämä voi kuulostaa hassulta ja turhalta ns. terveen mielestä, mutta masentuneelle jo pelkkä ulko-oven avaaminen on mitalin arvoinen saavutus.Minä olen raahautunut laiskanpulskeasti ei-lähimpään kauppaan, olen myös käynyt uimassa järvessä ja vesijuoksua kokeilemassa sekä kävellyt paikkoihin joihin voisi mennä helposti autolla.
Koira on hyvä kumppani masentuneelle -on pakko mennä pihalle vaikka pää kainalossa. Miksei kissa tai joku jyrsivä eläin, valjaat vaan niskaan elikolle ja mars matkaan! Ystävä on paras tuki liikunnassa, yhdessä toisen yhtämoisen kanssa ei jänskätä mennä vaikka ryhmäliikuntatunnille tai ihan vaan kävelylle. Ja minulla auttaa kävelyllä käppäilyyn kuulokkeista pauhaava punkki, jos ei ole kaveria löpisemässä ja pitämässä seuraa.
Uni on masentuneen kaveri ja vihamies. Se ei tule tai tulee liiankin hyvin. Minun nukahtamisvinkkini on mennä sänkyyn vasta väsyneenä, ettei käy niin jotta pyörii siellä hikisissä lakanoissa aamuviiteen asti. Lue vaikka kirjaa (tai mun tapauksessa vauva.fi:tä, mitä en suosittele kellekään). Vaikka uni maistuisi liian hyvin kuten minulla (voisin nukkua sen 16h päivässä), yritä kuitenkin pitää jonkinlainen päivärytmi.
Haukotus
Nälkäsenä letuttaa, se on ehta totuus. Syö yksinkertaista perusruokaa tai herkuttele terveellisesti -koska terveellinenkin voi olla hyvvää ja herkkua! Vinkkejä uusiin resepteihin löydät vaikkapa täältä So-Upista. Ja entäs jos ruoka ei maistu, niin kuin minun tapauksessani? Kapseleista saat vitamiinit hyvän olon avuksi, popsi porkkanaa tahi suklaapala iltapalaksi, pidä vaikka mehupaastoa -pääasia ettet ota stressiä ruokailusta mutta saat kuitenkin tärkeät ravintoaineet. (ps. tutkimukset ovat osoittaneet, että mm. omega-3-rasvahapot voivat helpottaa masennuksen ja ahdistuksen sekä jopa kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita, vinkvink)
Tee jotain kivaa ja uutta!
Voimiesi rajoissa; shoppaile (jos oot vähärahainen niin kirpparit ja kierrätyskeskukset on muiskeita), sekstaile (vaikka itseksesi), samoile (metsissä tai kaupungissa), satuile (eli kirjoita tuntosi paperille), silmäile maailmaa uudella tavalla vaikka kameran linssin kautta ja silittele kissaa/koiraa/vauvaa/itseäsi... Pääasia että nautit ilman tunnontuskia!
Värjää vaikka tukka kirkuvan punaiseksi, IIIKS!
Pidä taukoa!
Minä pidin viime kuussa lyhyen mutta tehokkaan some-tauon. Poistin itseni Facebookista ja sovelluksen kännykästä, ja huomasin siellä sellaisen huiskean ominaisuuden; oman profiilin voi pistää tauolle viikoksi, kuukaudeksi, tai miksi vaan haluamakseen ajaksi. Tauko raukeaa itsestään määräajan kuluttua. Kätsyä kuin mikä!
Mitä huomasin itsessäni tämän tauon aikana? Katso alempi kohta!
Älä vertaile itseäsi muihin!
Itsensä vertaaminen muihin on yksi nopeimmista ja tehokkaimmista keinoista pahentaa masennusta, aiheuttaen riittämättömyyden tunnetta, epävarmuutta ja huonon itsetunnon. Huomasin olleeni sitä mieltä että kaikilla muilla menee paremmin kuin mulla. Olin kateellinen niille joilla laiffi luistaa, mutta Fb-tauon aikana tajusin että mitäs se on multa pois. Enkä voi edes tietää pintaa syvemmälle naapurin kaiman kummin elämästä, some kun on niin pinnallinen maailma kaikkine hymiöineen ja sydämineen. Eikä minun elämässäni ole mitään valittamista, pitää vaan keskittyä parhaan kykyni mukaan tähän yhteen olemiseen joka mulle on siunaantunut.
Vertaile itseäsi muihin!
Katsoin erittäin voimaannuttavan dokumentin, joka avasi silmäni todella siitä, että miten sairaan hyvin minulla meneekin. Jätän tämän linkin vain tähän.
Aseta tavoitteita.
Päämäärättömyys luo epävarman ja turhautuneen olon. Aseta itselle jokin, vaikka pienikin tavoite. Olen huomannut että elämä maistuu mukavalle kun tulevaisuudessa on jotain mitä odottaa, tai jotain mitä kohti pyrkiä. Unohtamatta kuitenkaan tässä ja nyt elämistä, ja arkisista asioista nauttimista.
Piuha nauttii uudesta pedistään kotialttarin alla.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, parempaa lokakuuta kaikille <3
