Tämän postauksen kuvista huokuvasta positiivisesta ja huolettomasta fiiliksestä huolimatta, haluan kirjoittaa välillä hieman vakavammasta aiheesta, eli Minun päänupistani näin ikkään itseriittoisesti.
Tähän mennessä mulla on diagnosoitu sekä ykkös-, että kakkostyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, pitkittynyt masennus, keskivaikea masennus, vaikea masennus, tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus sekä burn out ja taipumus erilaisiin riippuvuuksiin (ei kuitenkaan huumeet thank lord). Lisäksi diagnosoin itse itselleni jonkun dissosiaatiohäiriön tapaisen.
Osa näistä on jo yliviivattu ja roskiin heitetty, esimerkiksi kaksisuuntaisen diagnoosi oli ihan höpöjuttuja ja väsyneen lääkärin moka. Osa oireista taas johtuu lapsuuden ja lukioiän traumoista (hyväksikäytöstä, kiusaamisesta, väkivallasta ja alkoholismista), eikä siitä sen enempää.
Minulla on vuosien mittaan ollut niin hypomania- kuin masennusjaksojakin (pari vuodessa), joista viimeisin tämän vuoden tammikuussa. Kun tulimme Berliinin reissulta, en noussut kolmeen viikkoon sängystä edes syömään. Ja kun selvisin alhostani, sattui meillä se vesivahinko ja vakavan välikuoleman takia tekemättä jääneiden töiden kasaantuminen -joista seurasi burnis ja hetki lataamossa.
Nyt olen ollu viitisen kuukautta normaali. Vai olenko?
Olen koko ajan (jo vuosikausia) ollut erittäin impulsiivinen, saatan keksiä uusia urasuunnitelmia, kaupunginvaihtamisia ja mitälie, ja alkaa toteuttaa niitä sekunneissa, kunnes todellisuus iskee. Olen kovin mustavalkoinen, ailahteleva, dramaattinen ja riippuvainen niin ihmissuhteista, kuin toiminnoistakin -esimerkiksi shoppaaminen ja syöminen sekä röökaaminen on lähtenyt ihan hanskasta, jokunen vuosi sitten alkoholin käyttökin. Haaveilen ja vaivun eräänlaiseen transsitilaan vähän väliä, saatan jäädä jumittamaan jopa kesken lauseen. Hyräilen välillä maanisesti. Keskityn joko liikaa tai en lainkaan -en voi lukea kirjoja enkä edes lehtiä. Olen alisuoriutuja. Ihan kaikessa.
Pääni on täynnä puuroa ja noise-musiikkia joka humisee ja rätisee korvissa.
Minulla on monta rautaa tulessa, saan jatkuvasti ideoita ja kehittelen projekteja mutten saa niitä toteutettua ja vietyä loppuun. Jätän asiat viime tinkaan, aloittamisen vaikeus on sietämätöntä. En kykene toimimaan järjestelmällisesti. En osaa pitää kotia siistinä, tai sitten puunaan hullun lailla jatkuvasti. Kadotan tärkeitä tavaroita (mm. treeniksen avain ja s-tilin verkkopankkitunnukset). Muistini on käsittämättömän lyhyt ja huono. Pitkästyn helposti. Turhaannun tai jopa raivostun tämän tuloksena. Naputtelen sormilla tai heilutan jalkaa, tämä ärsyttää muita. Teen asiat väärin, en lue käyttöohjeita. Murehdin koko ajan ihan kaikkea.
Nyt kun mietin, niin olin lapsenakin vähän vinksahtanut.
Epäilen ja uskon, toivon, löytäneeni itselleni syyn kaikkeen tähän oireiluun.
ADD. Voisiko se olla?
(ADD eli ADHD ilman hypervilkkautta, on neurologinen tarkkaavaisuus- eli keskittymishäiriö)
Diagnoosi-shoppailu on kivaa, vaikka siihenkin menee rahaa. Vaan eikö olisi mukavaa ettei olisikaan H U L L U vaan mulla ois aivo-häiriö, ja kaikki oirehtimiset voisi laittaa sen piikkiin? No, nyt sitten lääkäriä kiusaamaan ja peukut pystyyn. En vaan tiedä kumman puolesta; että mulla olisi ADD vai että olisin "terve".
Tänään ei loppukevennystä, vaan loppu - AAAWW -ihanuus <3
Kuvat: Jani Penttinen
pus-Susu
PS: Shoppaa sinäkin AD(H)D itsellesi, testin voit tehdä vaikka täällä!
