tiistai 31. heinäkuuta 2018

Tukka Putkella

Käyn tosi harvoin missään kauneuslaitoksissa. Viimeisin kerta taisi olla ripsiräpsyttimien pidennys pari vuotta sitten. Suuri virhe! Ne näytti vallan hämähäkkimäisiltä ja liian raskailta ja tippuivat kahdessa viikossa, suurin osa vielä silleen silmän kautta että sain nyppiä niitä silemämunistani. Monille sopii, mulle ei.
Kampaajalla olen käynyt pääasiassa silloin kun olen halunnut kirkkaan vaalennuksen tai värinpoiston. Tähän ikään mennessä sitä tajuaa että kotosalla ei saa vaalennettua tummia kutreja, ainakaan polttamatta hiustenlatvoja. Nyt halusin jotain piristystä ankeaan helteeseen ja lähenevään (ah, ihanaan) syksyyn -KIHARAT KUTRIT. Illalla unenpöpperössä tein ajanvarauksen Hairlekiinin Joensuun toimipisteeseen, koska siellä olen käynyt ennenkin ja saanut tosi hyvää palvelua.

Ennen-kuva
Näin kamalaa painajaista seuraavana yönä. En ollut siinä lainkaan tyytyväinen kiharapehkooni, jollaisesta olen haaveillut minun mittapuulla kauan eli noin kuukauden. Eipä mitään, unta vain. Todellista oli kuitenkin että permanentin otto jänskätti ihan höpönä. Mitä jos se näyttäisikin ihan ääliölle mulla?

Pettymys ja Helpotus


Huoh. Istuin kampaajan tuoliin ja nuoret naiset kahteen pekkaan ja yhteen ääneen sanoivat; Ei Käy. Koska hiuksiani on vaalennettu, saattaisi permisaine tehdä tukastani ns. purukumia. Olin vielä että ootteko nyt ihan varmoja ja eikö millään, MÖH! Siinä sitten puhuttiin vastuuvapauslomakkeista ja tulin järkiini. Eiköhän nuo ammattilaiset tiedä jo ihan kokemuksesta paremmin kuin minä.


Mitäs sitten. Jotain halusin kuitenkin hiuksille tehtävän, joten lähdettiin sumplimaan värjäystä. Leikkausta en halunnut, koska kasvatan tukkaa ja latvatkin ovat kohtuu hyväkuntoiset. Kampaaja-neito keksi että mitäs jos tehdään 'juurikasvua' sinimustalla ja merenneito-väriä latvoihin, ja mie olin et JEE joo.







Tämmöset tuli, Jani kuvasi:


















Elikkäs: Ihan jees letti taas hetkeksi. Haluan kiittää Hairlekiinin osaavaa ja REHELLISTÄ kampaaja-Minnaa tästä, sillä joku muu olisi saattanut ahneuksissaan vetää kyselemättä sen permismyrkyn päähän ahneuksissaan, ja siinä sitten olisin itkenyt hiustukka pesualtaassa. Lisäksi Minna-ihana olisi vielä mielikseni kihartanut tukkani raudalla, iih mutta mulla oli kiirus. Kiitos siis <3


Ja Pus,


Susu



loppukevennyskeimailu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti