Fani (engl. fan) on henkilö, joka ihailee tai arvostaa jotain ilmiötä, henkilöä, joukkuetta, tyylilajia tai kulttuurin aluetta voimakkuudella, joka ylittää tavanomaisen arvostuksen. Sanana Fani on lähtöisin englannin kielen sanasta fanatic eli kiihkoilija.
Psykologisesti tarkasteltuna Fanius on aiemmin leimattu julkisuudessa ja tutkimuksessa oireena, joka kertoo yksilön psyykkisistä häiriöistä tai yhteiskunnan sosiaalisista ongelmista. Yleinen mielikuva faniudesta sisältää kaksi stereotyyppiä: pakkomielteisen yksilön sekä hysteerisen ryhmän. (Wikipedia)
Idoli, eli fanituksen kohde taas on Wikipedian mukaan;
- jumalankuva, kulttiesine taikka muu uskonnollisen tai hengellisen palvonnan kohde
- epäjumala
- suosittu yleisen ihailun kohde, esikuva, roolimalli
Lähdin pohtimaan, milloin fanitus ja jonkun asian palvonta menee liian pitkälle -vai voiko se mennä?
Mulla on tästä hyvä esimerkki; Tosi-tv-tähti, some-ihanuus, kultalusikkasuussasyntynyt kosmetiikkatyyppi Kylie Jenner on muutamien satojen miljoonien päässä tulla maailman nuorimmaksi miljardööriksi. Hänen faninsa ovat nyt alkaneet kerätä Kylie-raukalle rahaa jotta tämä toteutuisi. Siis todellakin, mitä hittoa? Vaan mitäs se minulta on pois, aiheuttaa vaan vahvan päänpyörityksen ja naamapalmun näiden ihmispalvojien ajatuksen juoksu ja toimet.
Spaissarifani 4evö!
Olen minäkin fanittanut, joskaan en koskaan hysteerisesti. Nuorena tyttönä, siinä 11-vuotiaana näin Jyrki-ohjelmassa musiikkivideon, jossa viisi värikästä nuorta naista tekivät jotain mitä en koskaan ennen ollut nähnyt. He lauloivat (ei kovin hyvin), tanssivat ja hyppivät pöydillä, olivat jokseenkin röyhkeitä ja samaan aikaan todella seksikkäitä.
Minua hävetti fanittaa Spice Girlsiä, nolotti kerätä lehtileikkeitä ja nauhoittaa vhs:lle heidän musiikkivideoitaan ja haastatteluita. Julkisesti kuuntelin No Doubtia ja Bluria ja muuta Oikeaa musiikkia -Spaissarit oli kaupallista höttöä ja suunnattu mua nuoremmille pikkulikoille. Vaan voi juku ne oli ihania!
Nykyään, meidän pikkujäbä 11vee ei edes tiedä mitä Spaissarit tai GirlPower on! Hänellä on omat fanituksen kohteensa, vloggaajat ja pelistriimaajat. Hän ja muut tämän ajan esiteinit ihailee enemmän toisiaan, omasta maailmastaan pongahtavia Instajulkkiksia ja naapurintyttöjä. Nämä idolit ovat paljon herkemmin nuorelle samaistuttavia kuin Hollywood-julkut, he ovat ihan samanlaisia kuin sinä ja minä. Jännä juttu.
Kun aloin bloggailemaan bloggerin puolella vuonna 2011, oli mullakin joitain -jos nyt ei faneja- niin ihailijoita ja seuraajia. Sain silloin tällöin viestejä joissa tsempattiin ja kehuttiin ja kerrottiin kuinka olen muuttanut jonkun elämän, se tuntui samaan aikaan pelottavalta ja mahtavalta! Mutta olen jo aikoja sitten kasvanut siitä ajatuksesta, että haluaisin olla jotenkin julkisuudessa ja ihailtu idoli. Elämääni on astunut 'aikuisuus', sellainen tylsä beige ja haalea halu olla vain omissa oloissani, ilman että kukaan katsoo ja tunnistaa. Tai tietää elämästäni joka ikistä pikkuasiaa.
Hassua kyllä, en itse fanita nykyään enää ketään. Arvostan suuresti tiettyjä ihmisiä, mutta he eivät välttämättä ole julkisuuden henkilöitä lainkaan. Pidän kovasti monista yhtyeistä, elokuvaohjaajista ja -näyttelijöistä, sarjoista, jopa satuhahmoista. En vaan osaa fanittaa siinä mittakaavassa, että saisin tykkäämisestäni jotain orgastista mielihyvää tai hysteerisiä kohtauksia. Onko niin että fanikulttuuri on vain nuorten juttu?
Fanitatko sinä aikuinen lukijani jotain ihmistä tai asiaa? Liikaa vai sopivasti? Kommentoi toki viestikenttään, saadaan keskustelua aikaiseksi <3
Loppukevennys:
Pus kaikille,
Susu
(kuvat Jani Penttinen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti