Minä olen onnekas. Olen syntynyt sukupuoleen jonka koen omakseni. Tykkään enempi miehistä rakkauskumppanina, vaikka naiset kiehtovat tietyssä suhteen. Ja joo oon pussaillu ja muutakin naisten kanssa, mikäs sen kivempaa kun naiset on suurin piirtein ihaninta maailmassa –osa hankalia ja monimutkaisia tapauksia mutta enimmäkseen siis ihania.
En kuitenkaan lähtisi itseäni lukemaan muuksi kuin heteroksi, pienellä bi-curious -vivahteella. Uskon että meistä jokainen on enemmän ja vähemmän biseksuaali. Perustan uskoni ja kohotankin sen nyt hetken mietittyäni väitteeksi, sillä Freudkin oli sitä mieltä. Ketäs psykologia minä enempää arvostaisin, näin kyseisen heebon oppeihin uskovana.
Facebookin homopelkoiset (en puhuisi fobiasta) ja eräät jotka pitävät homoutta syntinä (en yleistä kaikkia ns. uskovaisia) ovat sitä mieltä että heidän ja heille pitäisi järjestää HeteroPride. Mielestäni kyseisten henkilöiden tulisi olla onnellisia siitä ettei Heterot tarvitse omaa karnevaalia, sillä heitä ei pidetä sairaana ja/tai syntisenä, heitä ei syrjitä, he ovat niitä onnekkaita jotka ovat syntyneet siihen kroppaan ja mielentilaan mikä on yleisesti hyväksytty.
Ja mikäs kieltää liittymästä Pride-kulkueeseen, se julistaa ilon, ylpeyden ja rakkauden sanomaa mikä ei ole sukupuoli-, ikä-, tai seksuaaliriippuvaista.
Olkaamme heterot iloisia ja tyytyväisiä että ollaan tylsiä ja niin v***n heteroita.
Musatärppinä hyvän ystäväni (josta tulee heterosuhde-isä ihan näinä hetkinä iik) musakkia, kuunnelkaa varsinkin tuo Tylsät Heterot josta nerokkaasti nappasin postaukseeni otsakkeen!
Loppukevennyksenä kaksi kuvaa, ennen ja jälkeen lauantain:
Noin nättinä eka...
Näin kurjana toka
Tarinan opetus on että älkää lapset koskaan menkö polkupyörän tarakalle kyyditettäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti