tiistai 18. heinäkuuta 2017

Perheellinen kesäpäivä

Nyt olen hyvillä mielin :) Aamun kirppiskierros tuotti tulosta ja löysin mm. tulevaan näyttelyyni materiaalia. Ja vähän muutakin, niistä lisää huomisessa postauksessa. Huomenna nääs lähden kotiini M-miehen luota ja ah kuinka odotankaan omaa rauhaa ainoastaan Huttunen seuranani. On toki ollut ihana olla täällä miehen luona ja leikkiä kotia mutta oma huusholli on mun oma. Ajattelin siivota ja ehkä kuvailla vähän aikaansaannoksiani.

Tänään ja eilen on ollut huippukiva päivä M:n ja hänen poikiensa 10- ja 12-veen kanssa. Eilen otin siteen hetkeksi kädestä kun mentiin Jääkarhujen 'avantoon' uiskentelemaan ja saunomaan, ja tänään oli vuorossa laivaretki toveri V:n ja hänen pirpanoittensa kanssa. Nyt tuntuu oikeastaan ensimmäistä kertaa että kuulun tähän perheeseen, vaikken nyt mikään äitipuoli olekaan. Huippumukuloita, melkein jo miehiä mutta poikasia kuitenkin.

Nyt meille tulee toveripariskunta R ja H ja katsotaan Ihmeotukset-leffa sekä vedetään mättöä nuppiin. IIIIhanaa vastapainoa viikonlopun rokille ja suoranaiselle törpöttelybiletykselle. Tässä kuvia retkeltämme:

Kartta jonka mukaan seilattiin
V avaa solmua jotta päästään matkaan



Pirpanat 4- ja 7-vuotta, sekä erinäisiä jalkoja


Pikkuherra 4-veen ihanat varpakset ja pellavapää


Kipsi pysyy vielä viisi päivää, senkin jälkeen pitää varoa ettei niksahda uudestaan


Uusin kenkäostos, Fred Perryn harmaat popot 2e
haha tää kuva on kuin jostain painajaisesta !!
Vene nimeltä Carpe Diem II, ihan kuin ei ekalla kerralla ois tarttunu lölö


Merrrrrirrosvo oli jänskä!
Tää kana ei sanonu kotkot vaan derrp.


Penskat kiipeili, miekin oisin halunnu mut en ilennä
M-miehen korva
Tää kavru oli ujo.

Jätskien ja kahvien jälkeen taas vesille.
Siinä se on koko komeudessaan.


Vaan notta olipas kivaa ja kivuus jatkuu je jee! Tätäkö on olla onnellinen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti