Kaamee kirjoitusblokki alkaa helpottaa kun koirankikkareet paljastuvat mustuneen lumimoskan alta.
Mitäs kuuluu? No ihan kivaa kiitos tiedustelusta. Menin ja täytin vuosia tuossa, pidettiin jättipirskeet kun mies vanheni tasalukuiseksi ja bileiden jälkeinen sotku on vieläkin havaittavissa. Olen tehnyt töitä enemmän kuin ikuna, ja käynyt sairastamisen lomassa punttisalilla niin kovasti kuin vain keuhkot on antaneet myöten.
Sairastamisesta seurasi astma-epäily, ja sitä lähdettiin nyt tutkimaan. Kyllähän mulla henki pihisee kuin kuolema ja yskääkin on aina kehon rasittuessa, joten voisin jo itsediagnosoida itseni näps näin.
Kevät ei vielä ole iskenyt tajuntaani tarpeeksi. Täällä mörönpyllyssä on lunta vielä ainakin puoli metriä, kylmä viima puskee joelta ja talvikamat on tasan tarkkaan käytössä kunnes mittari näyttää lämpimämpää. Olen tosiaan kevätihminen henkeen ja vereen, rrrakastan jopa sitä koirankakan tuoksua.
Kevätmasennus on iskenyt vain pieninä annoksina. Mikä on jees homma, minulla ei olisi aikaa masentua pahasti nyt. Olen tässä parempivointisena keksinyt vaikka mitä teksaa itselleni, niiden palkkatöiden lisäksi. Kuten teatteria ja taidehäslinkejä, kuvitusprojekteja ja kaverihommia. Silti sydämessä tuntuu välillä sykkivä murhepallukka joka yrittää kasvaa suuremmaksi, mutta en anna sen tapahtua.
Minä en masennu!
Nyt painan jotta julukase, uhmaan mahassa vellovaa ripulitautia ja lähden nauttimaan auringosta kaupungille.
Otan varuilta salikamat messiin jos vaikka sinne eksyn, mutta en ota paineita.
En ota stressiä nyt mistään.
Tämmöstä. Kuvat otti Jani.
Pus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti