Pitkäperjantai
Toisin kuin eräällä partajehulla ajanlaskun alkupuolella, oli minun pitkäperstai tosi kiva kuten jo aikaisemmin mainitsin. Tajusin, tai siis totesin että Lumia-tyty on muuttunut kasvaessaan aina vaan hurmaavammaksi. Ihana myös kun hänen kanssaan voi jo keskustella henkeviä päivänpolttavista asioista, kuten Pikkusisko-Viivin kehityksestä ja Ystävien Kylästä, joka on hänen ehdoton binge-watching piirrosohjelmansa.
Suklaamunien foliosta askartelin Lumialle sormuksia ja itselleni nenärenkaan. hehee Tästä sainkin hyvän aprilli-idean, josta lisää myöhemmässä kohtaa postausta.
Illaksi lähdin junalla Joensuuhun takaisin. Junasta valitsin vaunun 11 ja paikan 11, koska olin siinä uskossa että kyseinen luku tuo mulle onnea. Not. Ahdistavia tyyppejä istui takana ja edessä, konduktöörikin oli pahalla päällä. Kotiin päästyäni päädyin huiskeisiin tuplasynttäribileisiin, oli huippuhauskaa, tuli lievä hedari...ja siitäpä ei sen enempää.
Lankalauantai
Aamulla näkymä keittiöön oli tämä:
Siispä siivosin. Ja sisustin.. Nyt näyttää tältä:
Puunaus kylläkin keskeytyi lauantaina kun treffasin toverini, ihanan stadilaistuneen Annan. Siis ihan hirrrrveen viisas nainen on hän. Sanoi minulle että nyt kun olen tässä muistellut menneitä hyviä aikoja, niin miksi en tekisi nykyhetkestä sellaista että voin sitä muistella elämäni parhaana aikana. NIINpä! Todella hyvä pointti. Siksipä meninkin kotiin ja pussasin armastani ja kerroin kuinka tykkään. Tästä tämä lähtee, uusien hyvien muistojen luominen.
Illalla menimme koko poppoo ystävien luokse nauttimaan iltaruokaa, tarkemmin sanottuna kiinalaistyylistä hot pottia. Tuliaisena vein vanhan ja kaiken kokeeneen ukuleleni kummipoika Ilolle, joka tykkäsi kovasti <3
Ensimmäinen pääsiäispäivä
Aprillia!
Ensin kiljuin miehelle hädissäni keittiössä, että Voi kamalaa, tule katsomaan nopeasti!! Kun hän kampeutui unenpöpperössä sängystä, näytin keittiössä paljasta pyllyäni jossa luki aprillia. Pojat herätettiin karmeaan uutiseen; heidän rakastamansa Overwatch-peli on uutisten mukaan kielletty lailla kaikkialla pohjoismaissa! Meni täydestä. Äitiä en onnistunut tällä kertaa juksaamaan, oli valmistautunut mokoma. Mies sitä vastoin soitti omalle äidilleen että ei nyt päästä pääsiäislounaalle koska auton vesiputki on haljennut ja autossa on kosteusvaurio.
Hihihi. Paras jekku jonka tein, oli kun laitoin tekonenärenkaan nokkaani ja menin mummoa tervehtimään. Luojan kiitos, näin jälkeenpäin ajateltuna, on että Aino-mummilla on hyvä huumorintaju ja vahva sydän.
Sitten virvottiin Lumian kanssa (tietty viikon myöhässä mutta ihan sama), minä lunttasin loruni kännykästä:
Tuoreeks terveeks
Terveys enenemähän,
lääkkeet vähenemähän,
tauti häviämähän.
Oma jalka kapsakka,
leipä suussa napsakka.
Jumala Sinua siunatkoon.
Kotiin palatessani iltapuoleen, oli ihana ukkoni ryhtynyt tuumasta toimeen ja rakensi meille laudanpätkästä kukkahyllyä keittiön ikkunan eteen. Tämmöinen oli lopputulos kun sisustelimme yhdessä:
Sellainen oli minun viikonloppuni. Olenpa onnekas. Ja onnellinen.
Muisk!
-S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti