tiistai 13. maaliskuuta 2018

Vinkkejä Leffanälkään

Mulla on kausia jolloin en katso leffoja tai sarjoja, saati kuuntele musiikkia lainkaan. Nyt ei ole se kausi. Eilen innoistuin ihan hulluna 90-luvun lopun, 2000-luvun taitteen suomalaisista bändeistä, kuten The Crash, Kemopetrol, Killer ja Giant Robot. Älyttömän laadukasta ja taitavaa musiikkia nuoruudestani -Jonnet ei ymmärrä saati muista.

Ajattelin nyt laittaa vahingon kiertoon ja vinkata joitain viime aikoina katsomiani elokuvia -ja mitä ei kannata katsoa. Kuvituksena en käytä materiaalia kyseisistä teoksista, vaan äsken pikaisesti kuvaamiani imitaatioita koska #tekijänoikeudet, nuo samperit! Linkeistä pääsee IMDB-sivustolle. Mahdollisista SPOILEReista varoitan erikseen.

Peukalo ylös -leffat:

Mother!

  • Hullunhuiskeen psykoosibalettijännärin Black Swanin, ja legendaarisen ahdistusfilmin Unelmien Sielunmessun ohjaajan Darren Aronofskyn psykologinen rilleri vuodelta 2017

  • Pääosassa monta kauhistunutta ja ihmettynyttä ilmettä omaava Jennifer Lawrence ja tositosi mitään sanomattoman roolin saanut ihkakomea Javier Bardem
Odotukset olivat kovinkin korkealla tämän suhteen, ja leffa lunasti ne minun kohdallani ihan täysin. Tämä elokuva ei sovi nopeasta ja toiminnallisesta meiningistä ja alleviivatusta, helppotajuisesta juonesta pitäville. Enkä voi suositella myöskään psyykkisesti herkille ihmismielille.

pieni SPOILERI alkaa: Tarinan keskiössä on suuri talo, nuori vaimo ja vanhempi mies, sekä joukko tilanteeseen tulvivia vieraita ihmisiä. Vaimo/Mother on koko tarinan ajan silleen että mitäs lettuu, kunnes hitaasti kehittyvä epätoivo eskaloituu järkyttäväksi kaaokseksi. Rehellisesti sanottuna huusin hieman ääneen elokuvan loppupuolella. pieni SPOILERI päättyy

Tässä on minun mielestäni kuvattu jokseenkin erikoisella tavalla julkisuuden huonoja puolia. Näin sen koin. PEUKKU!




Kuvassa imitoin Jennifer Lawrencen ilmeiden moninaisuutta leffassa Mother!

Mom and Dad

  • 2017 julkaistussa kauhukomediassa Nicolas Cage esittää sekopääksi pamahtavaa isukkia

  • Nicolas Cage. Sekopäänä. Tarvitseeko muuta mainita

Mitä tapahtuisi jos kaikki vanhemmat alkaisivat raivokkaasti vihata omaa biologista jälkikasvuaan 24 tunnin ajaksi? Tämmönen ajatusleikki ja siihen huippuhyvä soundtrack sekä musiikkivideomaisia muodikkaita leikkauksia, niin jopas tulee viihdyttävä kuvaelma.


pieni SPOILERI alkaa: Järkyttävin kohtaus elokuvassa on kun vastasynnyttänyt äiti koittaa hyökätä vauvansa kimppuun. Se pistää miettimään että oispas kauheaa jos äidin ehdoton rakkaus muuttuisi silmittömäksi vihaksi. Toisaalta mustaa huumoria on mukana yllin kyllin ja se toimii tässä yhteydessä. Esimerkkinä kohtaus jossa perheen luokse kyläilemään saapuvat isovanhemmat ja heidän murhanhimonsa aikuista lasta (Cagea) kohtaan aiheuttaa hassuöverin tilanteen. pieni SPOILERI päättyy.


Tässä elokuvassa, jos nyt lähdetään taas syvällisesti pohtimaan, on kyse kaikkein pyhimmästä, aidoimmasta ja alkukantaisimmasta rakkaudesta (eli sen yht'äkkisestä puutteesta). Jos äidin/isän rakkautta ei olisi, ei olisi ihmiskansaa. nyf.




Epäonnistunut Nick Cage imitointi -silmien pitäisi pullottaa enemmän 8-0

Coco

  • Pixarin/Disneyn koko perheen piirretty vuodelta 2017 kertoo meksikolaisen pojan musiikin kaipuusta sekä perheen tärkeydestä

  • Taiten tehtyjä henkilöhahmoja, erityisesti mamá Coco on niiiin söpö
Suosittelen tätä jos tykkäät perinteisestä vanhemmasta Disney-meiningistä, jossa tärkeintä on opettavainen ja onnellinen tarina, eikä populaarikulttuuriin viittaavat modernit vitsit ja päätön kohellus. Pointsit leffalle sen aidosta ja autenttisesta (sekä positiivisesta) Meksikon kulttuuripläjäyksestä, katsoessa tutustuu hyvin mm. kuolleiden päivän perinteisiin.

Silmä kostui ihan vähäsen tätä katsoessa, liekkö roska lentänyt kyynelkanavaan tai jotain eh.


Kuvassa kitara. Koska Cocossa on kitaroita. Ymmärtänette yhteyden. Nalle-karhunen photopomppaa
Lisäksi vinkkaan todellan mielenkiintoisen Get Out -kauhujännärin, josta ei voi mainita paljoakaan paljastamatta juonta ihan totaalisesti. Tsekkaa jos et usko. Tai vaikka uskotkin. Mikä kyrsii inasen, on se että Oscar-palkintokomitean jotkut jäsenet eivät kuulemma olleet edes viitsineet katsoa ehdokkaana ollutta Get Outia, koska se on kauhuelokuva (jossa tummaihoinen pääosahenkilö) eikä siten voi olla mistään kotoisin. Pah!


Kun tässä on näin paljon kauhua listattuna (lempigenreni) niin mainitsemisen arvoisena pidän vanhan kunnon Trainspottingin jatko-osaa T2. Kovin viihdyttävä, loistavasti vanhaa tarinaa jatkava ja selittävä, ihastuttava leffa.




Get Out -ilme. Kyyneleet on aitoja.

Peukku alas -möhnät:

Jumanji – Welcome to the jungle

No nyt oon vähän ilkeä, sillä tämähän on saanut ihan huippuarvostelut ja muutenkin ihan ok seikkailuleffa. Vai onko? Nukahdin teatterissa ennen puolta väliä (olin kuulemma kuorsannutkin ihan), joten mikäs minä olen sanomaan :D


Katso mieluummin: Se 90-luvun Jumanji jossa on ihanainen Robin Williams <3


-----------------------------

The Open House

Hypetetty kauhudraama viime vuodelta (ja Netflixin valikoimista löytyy valitettavasti). Hyvät näyttelijät, jännittävä ja hiipivän kummitteleva tunnelma, hyytävä musiikki ja äänitehosteet. Mutta se juoni! Ja loppu! Mitä ihmettä!? Ihan kamalan petetty ja huonolla tavalla hämmentynyt olo jäi!


Katso mieluummin: Vaikka Open House -niminen jännityskaima vuodelta 2010. En oo nähny, mutta siinä esiintyy True Bloodin tyttönen ja vamppyyri, joten ei voi olla täysin huono.



The Open Housen pääosa-jäbän imitaatio

Emoji Movie

ELÄ ELÄMÄSI KUIN JOKAINEN PÄIVÄ OLISI VIIMEISESI. ÄLÄ KATSO TÄTÄ ELÄMÄSI MAHDOLLISESTI VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ.

Katso mieluummin: Sausage Party. Ei hyvä leffa, kiroillaan liikaa ja ollaan pervoakin pervompia. Mutta katso silti mieluummin tämä kuin Emojielokuvatus.




Emoji-leffan "hassu ja huvittava, joskin tarinan kulkiessa henkisesti kehittyvä* sidekick" eli käsi-emoji. *not.

Lopuksi leffa jonka katsomista odotan innoissani:

The Room on maailman huonoin, eli omalla tavallaan nerokkain, hauskin ja käsittämättömin kulttiklassikko. Sen pohjalta, tai sen tekemisestä tehty Disaster Artist on ollut katsontalistalla siitä lähtien kun ekat huhut elokuvasta ilmestyivät internettiin. Aion katsoa sen tovereitteni Janin ja Angelikan kanssa koska he ovat yhtä suuria, ellei suurempia Room-ymmärtäjiä kuin minä.


Oh Hi, Syötän Tommylle creamcrackeria
The Room -puuhamiehen, nerokkaan Tommy Wiseaun fanituotteita myynnissä täällä. Hihii.

Tänään ei tule Loppukevennystä koska tää koko postaus on loppua ja kevennystä.


EDIT: Katsoin eilen Netflixistä romanttisen komedian, When We First Met, suosittelen! Vallan hurmaava ja hassu teos <3


töks ja Pus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti