Peräpääni ja nassuni aamulla jäädytettyäni (dääm juu ilmastonmuutos!!), asetuin äsken hytisten työpisteelleni toistaiseksi viimeistä kertaa. Minä siis jatkan näitä hommiani kotosalla, Woutilan työyhteisön vuokrasoppari päättyy osaltani kuun lopussa. Ovet on mulle auki jatkossa jos ja kun haluan palata, ja printtejäni on edelleen myynnissä täällä tulliportinkadulla Joensuussa.
Olo on hieman haikea. Kaksi vuotta sitten perustettiin tämä paikka, tuntuu että nyt on yhden aikakauden loppu ja toisen alku minulle. Töttödöö oon niin dramaattinen! Mieleni mönkii kurkunpäässä ja kyynelkanavissa siksikin, että kävin eilen läpi tietsikan kovalevyä ja löysin yhtä sun toista vanhaa matskua elämästäni ja olemisestani.
Tällä viikolla tulee 7 vuotta kuluneeksi siitä kun aloin kirjoittamaan Bloggeriin juttujani, ja näillä näppäimillä vuoden verran olen ollut bloggaajana tässä So-Up -yhteisössä. Näiden vuosipäivähetkien kunniaksi keskityn tällä viikolla muistelemaan menneitä aikoja.
Tänään luvassa lämmin ja kaunis heinäkuinen aamu Suomen Turussa, vuonna 2011. Olin silloin suht tuore vaimo -olimme menneet naimisiin saman vuoden aprillipäivänä. Asutimme söpöä puutaloasuntoa Turun Kuuvuorella. Meillä oli koiranpentu Töppers, harkittu häälahja itsellemme ja toisillemme. Aika varmasti kultaa muistot, mutta onpas kivan näköistä meidän pihalla ja asunnossa:
iiiih...Suuri osa kuvien tavaroista on jo aikaa sitten siirtynyt muihin paikkoihin, uusille omistajille, luomaan uusia muistoja. Samoin kuin Töppers-koira, joka siis asuu enoni tykönä, maailman onnellisimpana hauvvana. Minäkään en ole enää yhtä hehkeä, vaan kukapa näyttäisi keski-iän kynnyksellä enää kaksvitoselta. Mutta nuo asiat säilyvät sydämessäni niin kauan kuin hengitän (siis epäromanttisesti aivojen hippokampuksessa).
Näihin tunnelmiin, mukavaa päivää ja koittakaamme kestää tätä talvea vielä juhannukseen!
Pus, Susu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti