lauantai 11. elokuuta 2018

Introvertti vai Ekstrovertti? Eikun Ambivertti!

Moni joka minut tapaa eka kertaa, saattaa saada käsityksen ihmisestä, joka katsoo silmiin, kuuntelee, hymyilee ja puhuu kun on asiaa. Olen ainakin näennäisesti hyvä small-talkissa ja kuuntelemisessa, osaan pitää puheita ja esitelmiä, ja olla niin sanotusti huomion keskipisteenä. Tämä kuitenkin vain esiintymistilanteessa, esimerkiksi kadulla kulkiessa ahdistun jos joku sattumalta tuijottaa ohikulkiessa. 

Tiedän ettei se ole niin mustavalkoista kuin tässä testissä, mutta kyllä koen olevani introvertti enemmän kuin ulospäin suuntautunut ekstrovertti. Eli mitä useampi 'kyllä' -vastaus, sen introvertimpi olet:

1. Suosin kahdenkeskistä keskustelua ryhmäaktiviteettien sijaan.

Vastasin Kyllä, olisin kaivannut vaihtoehtoa Sekä Että. Olen kehno ryhmäihminen, mutta en siksi että olisin hiljainen ja muiden mielipiteisiin alistuva. Jos minulla on hyviä ideoita, haluan suunnattomasti lyödä ne läpi ryhmässä ja teen kaikkeni saadakseni ääneni kuuluviin. Harmikseni useimmiten mielipiteitäni ei ole kuunneltu, mikä suututtaa joskus liiaksikin.

2. Ilmaisen itseäni mieluiten kirjoittamalla.

Vastasin Ei. Minä puhun, huudan, karjun ja laulan parhaiten.


3. Nautin yksinolosta.

Vastasin Kyllä. Toissa päivänä huutelin Facebookissa yli 600 kontaktilleni että kuka lähtisi mun kanssa markkinoille seikkailemaan. Huojennuin kun kukaan ei vastannut, menin sinne yksin ja vietin tosi kivan päivän ihanan itseni seurassa.


4. Mielestäni välitän vallasta, rahasta ja statuksesta selvästi vähemmän kuin keskivertoihminen.

Vastasin Kyllä. Tämä on ehkä tottumis- ja kasvatus-kysymys. Ei meillä lapsena koskaan äiti vaatinut meistä mitään suurta ja mahtavaa, kunhan hoidettas asiamme kohtuu hyvin ja oltas onnellisia. Nyt vanhempana olen tyytyväinen että selviän jotenkuten rahallisesti, ja saan tehdä työkseni mitä haluan vaikka statukseni onkin osa-aika-työtön. Ja joo, olen aika vaatimaton vasemmistolainen, jos sillä on mitään merkitystä.



5. En pidä small talkista, mutta nautin hyvin syvällisistä keskusteluista, jotka koskevat minulle tärkeitä asioita.

Vastasin kyllä. Kumpikin on pidemmän päälle puuduttavaa.


6. Saan usein kuulla olevani hyvä kuuntelija.

Vastasin Kyllä. Vaan tietäisittepä miten vaikeaa minun on todellisuudessa keskittyä muiden tarinointiin. Oon tosi pahasti keskittymisvammainen.



7. En pidä riskinotosta.

Vastasin Ei. Todellakin otan riskejä ihan kaikessa, pois lukien aktiviteetit joissa voin satuttaa itseäni fyysisesti tai KUOLLA. Ei minulla ole mitään hävittävää!


8. Nautin työstä, johon voin uppoutua täysillä ilman keskeytyksiä.

Vastasin Kyllä. WORD.

9. Vietän syntymäpäiviäni hyvin pienimuotoisesti, ainoastaan muutaman ystävän tai perheenjäsenen kesken.

Vastasin Ei. Kolmikymppisjuhlani nelisen vuotta sitten oli isot bakkanaalit Pakkahuoneella. Rakastan juhlia, varsinkin jos itse järjestän ne. Toveri Reetta miettikin eilen meillä iltaa istuessaan että enpäs ole vielä pitänyt tupareita tässä huushollissa. Tuumasta toimeen, heti kun remppa on valmis. Ja ensi keväänä on minun 35v, ja miehen 40v -bileet, en malta odottaa!



10. Minua kuvaillaan usein hiljaiseksi tai rauhalliseksi.

Vastasin Kyllä. Totuus on kyllä ja ei. Hiljaisuuteni riippuu ihan seuran laadusta ja humalatilasta.


11. En mielelläni näytä muille työtäni ennen kuin se on valmis.

Vastasin Kyllä todellakin. Inhoan jos joku näkee keskeneräisen työni, mutta valitettavasti joskus on pakko näyttää asiakkaille välivaiheen juttuja. Yh.


12. En pidä lainkaan konfliktitilanteista.

Vastasin kyllä, mutta voi juku joskus pieni riita tai miksei isokin tekee gutaa! Varsinkin jos minä olen oikeassa :D


13. Työskentelen parhaiten yksin.

Vastasin hell Jeah! Mutta joskus on kiva tehdä lyhyitä projekteja hyvien tyyppien kanssa.


14. Ajattelen aina ennen kuin puhun.

Nope. Ja ilmeisesti kirjoitankin ennen kuin ajattelen!



15. Tunnen itseni väsyneeksi aina kun olen olen ollut ulkona ihmisten seurassa, vaikka olisinkin nauttinut olostani.

En tiedä. Vastasin kuitenkin kyllä. Rakastan ihmisten seuraa, varsinkin jos on mahdollisuus välillä ja varsinkin lopuksi vetäytyä omiin oloihinsa.




16. Annan puheluiden usein mennä vastaajaan.

Kyllä. Tai paremminkin en vastaa puhelimeen ja soitan sitten takaisin kun olen henkisesti valmis.


17. Jos pitäisi valita, viettäisin mieluummin viikonlopun tekemättä yhtään mitään kuin tehden koko ajan jotakin.

Kyllä. Kyllä ja kyllä ja kyllä. 



18. En pidä usean asian tekemisestä samanaikaisesti.

Nej. Tai siis en hirveästi pidä, mutta teen silti.


19. Pystyn keskittymään helposti.

En pysty. Vastasin siis Ei. Mutta toisaalta joskus keskityn johonkin hommaan niin kovasti että unohdan tyyliin hengittää.


20. Luokkahuoneessa pidän enemmän luennoista kuin keskusteluseminaareista.

Vastasin ei. Ehkä siksi koska inhoan luentoja. Olisin tosi huono yliopisto-opiskelija, tykkään vuorovaikutustilanteista ja myös opin keskustellen ja käsillä tehden. AMIS 4EVER!


Jaahas.

Tässä muutamia ambivertin piirteitä (lähde): 

Pystyn työskentelemään hyvin sekä ryhmässä että yksin, en oikeastaan pidä kumpaakaan toista parempana.

Oloni ei ole epämukava sosiaalisissa tilanteissa, mutta väsähdän, jos olen jatkuvasti ihmisten keskellä.

Olen mielelläni huomion keskipisteenä, mutta en halua, että huomio jatkuu pitkään.

Jotkut pitävät minua hiljaisena, toiset todella sosiaalisena.

Minulla ei ole jatkuvaa tarvetta touhuta ja edetä elämässä, mutta kun olen jatkuvasti toimeton, kyllästyn.

Uppoudun yhtä helposti omiin ajatuksiini kuin hyvään keskusteluun.

Small talk ei tee olostani epämukavaa, mutta pidemmän päälle se käy tylsäksi.

Luottamukseni muihin ihmisiin vaihtelee. Toisinaan olen epäileväinen, joskus sukellan sen enempää ajattelematta.

Jos olen liian pitkään yksin, tylsistyn. Toisaalta väsähdän, jos olen liian paljon muiden seurassa.


Että semmosta.


Kuvat: Miikka Martikainen


Introvertti-testi löytyy osoitteesta www.introvertit.net


oli muuten ihan stanan kuuma tällä Pride-puistojuhlakeikalla. Peruukki ja lippa = SAUNApää







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti