perjantai 18. elokuuta 2017

Siivousta ja tavarankarsintaa

Kun tulin tiistaina kotiin Puhoksesta, alkoi heti hurja puurtaminen kodin viihtyisyyden eteen. Tai siis äitini armas siivosi enimmäkseen ja minä sain jonkin ihme kohtauksen että karsin ihan innoissani tavaraa! Sitä ei ehkä kuvissa näy, mutta kamaa lähti lähemmäs kymmenen kassillista ja pari tuolia, sekä vaatetta siivosin varastoon suuren kestokassillisen verran. Järjestystäkin vaihdettiin, eli siirrettiin mun uusi sohva keltaiselle seinälle jossa sen oranssinruskea sävy pääsee paremmin esiin.


Sain mammalta sänkyyni päiväpeiton jotta koirankökkäre ei heti karvaa ja hiekkaa puhtaita lakanoita.




Nyt tuo Ikean keltainen pikkupöytäkin nousee esiin paremmin.



Nalle sai uuden pikkutoverin, toisen vinkumaijjan.



Toista pelottaa vieressä istuva örkki niin että pitää immee peukkuu


Markkinoilta uusi tyyny jota eräs nappinenä ei jätä rauhaan, luulee leluksi.


Kotialttari. Huomio kiinnittyy teipattuu ikkunaan harmikseni.




Buddha-pullo ja kisuli on uusia hankintoja, samoin kuin tuo kaunis keraaminen laatta.



Uskonnot sekoittuvat ja kälyltä ostettu kynttilänjalka pääsee syksyn tullen oikeuksiinsa kun sytytän nuo värikkäät kyndelit.



Nämä isot kumilelut löytyivät varastosta, otin ne lainaan.
Kirjoja tai levyjä en karsinut, ja sen näkee.



Karvakorva-säästölipas sai kaverin.



Keittö koki sellaisen muutoksen että:

Otimme ne karvaiset ja reikäiset patjat veke tuosta sohvalta!
Koko keittiön ilme selkeni, ja kun tuolejakin on nyt kaksi vähemmän niin jopas on mukavaa!




Errittäin rumaa tuuletusluukkua pääsi koristamaan erikoinen ostos.

Otin kuvia muualtakin, mutta ne paikat on jo ehtinyt sotkeentua (mitä mitä, kuinkahan?!) joten saatte tyytyä nyt näihin.

Loppukevennyksenä Kertun nenuus:
Kertun neljävuotispäivä oli viime viikolla (en tiedä sen ikää mutta noin kauan se on mulla ollut jo)
<3 Nyt kohta tovereitten J:n ja A:n luo katsomaan legendaarista The Room -leffaa M-miehen kanssa. Piristää minua toivon ma. pus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti