torstai 29. marraskuuta 2018

Jouluvalot tsek!

Joulu tulee, olenko valmis? -No olen samperi! Hyvästelin toisiksi lemppareimman vuodenaikani, syksyn -eli nyt saa tulla talven tuiskut, v*tutukset kun nokka jäätyy pakkasella ja JOULU. Joulujoulujoulu. Joka vuosi se tulee, ja aina kaikki valittaa että bääbää kun on niin hiton tyhmää. Minusta joulun aika on ihanaa. On ihan huippua kun saa fiilistellen valmistella sitä, syödä epäterveesti ja antaa lahjoja. Ja on minusta mukava niitä saadakin. Lapsena joulut oli aina murheista ja köyhyydestä huolimatta ihan parhaita. Iskä oli selvinpäin (ainakin aaton) ja veli ei kutmuuttanut. Äiti hommasi meille oikeastaan joka joulu sen mitä toivottiin, vähistä rahoistaan huolimatta. Paitsi yksi joulu en saanut toivomaani muumitaloa. Vaan ihan höpöhienon vaaleanpunaisen nukketalon jossa oli valot ja salakäytäviä. Eli hyvin meni sekin. Vaikka ollaan elikoiden kanssa pääosin laiskoteltu tämä marraskuun viimeinen viikko, olen kunnostautunut tunnelmavalaistuksen saralla.blogikuva
blogikuva
RIP In Peace, syksyn viimeinen lehti.
Led-tuikkuja ei voi olla kissataloudessa liikaa. Ja onhan ne turvallisempia näinikkäästi hyllyillä ynnä muissa sellaisissa mestoissa jossa voi syttyy helposti tulipalo.
blogikuva
Residentti Svinhuvuudi sai möllösimmut, ja tontun tatti ei diggaa
blogikuva
 Ostin noita tuikkuja reilusti Jyskistä. Ainut ikävä puoli niissä on kun patterit loppuu ja noita pieniä 'kellon paristoja' ei jaksaisi millään vaihtaa. Sitten tulloo vaan muovijätettä joka pyörii laatikoissa seuraavat kuukaudet ja vuodet.
blogikuva
 Clasulta löytyi nätti valoinen kupu, taisi maksaa 2,90 -en oikein ymmärrä miksi se oli noin halpa.
blogikuva
Jyskistä löytyi tuollaiset oikein söppelit kärpässienivalot. Ne taisi olla kolmisen euroa paketti.
blogikuva
Ikkunan pallovalot ei enää toimi, ostin sitten Puuilosta tuommosen tähtösen. Harmi kun sen valo on kylmän sävyinen enkä tykkää, vaan en kehtaa enää palauttaakaan... Ulkona palaa vielä yksi valopesäke ja kuistin ikkunoissa. Valot tuo mukavaa lämmintä tunnelmaa, vaan en minäkään ymmärrä niitä vilkkuvia ja välkkyviä diskovaloja joita jotkut harrastaa. 

 LOPPUKEVENNYKSENÄ kirppislöytöni tältä päivältä:
blogikuva
 IHAN OIKEA RANSU!
Pus, Susu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti